Aloitin työni harjoittelijana Kaustisen kunnantoimistossa tammikuussa 1948 alle kahdeksantoistavuotiaana. Kunnantoimisto oli Kaustisen Säästöpankin vuokralaisena samoin kuin kansanhuoltotoimistokin. Tullessani töihin minulla ei ollut minkäänlaisia tietoja kunnan hallinnosta eikä työtehtävistä. Töissä uskoin selviytyväni sellaisella varmuudella kuin vain täydellinen tietämättömyys antaa.
Toimiston ehdoton auktoriteetti oli kunnallislautakunnan esimies Oskari Puumala. Myöhemmin tulin tietämään, että kunnallislautakunnan esimiehen tehtävä oli tärkeä ja keskeinen. Esimieheni oli kunnansihteeri Aulis Vintturi. Mielestäni hän oli hyvin pystyvä ja hänellä oli poikkeuksellinen huumori: en koskaan oikein tiennyt, oliko hän tosissaan vai ei. Oskari Puumala eli Oska oli perillä kaikista tehtävistä ja valvoi kaikkea. En ole koskaan päässyt perille, oliko tämä yleistä sen ajan kunnallishallinnossa vai oliko hän poikkeus.
Hän oli todellinen kunnanjohtaja jo silloin. Auliksen työhön hänen ei tarvinnut puuttua. Aulis hoiti hyvin tehtävänsä. Minun töitäni hän kyllä valvoi. Muistan kerran, kun Aulis laittoi minut kirjoittamaan perhelisän maksuosoituksia, tein ahkerasti töitä ja kerroin, että ne ovat nyt valmiit. Oska kimmastui ja sanoi, etten ole millään ehtinyt niitä tehdä. Tarkistettuaan hän mutisi jotain ja hyväksyi työn. Ollessaan hyvällä tuulella hän hyräili. En muista hänen istuneen kauan paikoillaan, hän oli aina menossa tai tulossa.
Köyhäinhoitoasioissa hänellä oli aika erikoisia tapoja. Kerran toimistoon tulla tupsahti mustalaisnaisia. He tarvitsivat apua. Oska torui heitä jonkun aikaa ja sitten ilmeisesti teki päätöksen. Otti lompakon taskustaan ja kysyi, paljonko he tarvitsivat. Saatuaan tietää hän antoi rahat naisille. Ei se sillä selvä ollut. Naiset joutuivat irrottamaan upeat korvakorunsa, ja ne laitettiin kunnan kassakaappiin lainan pantiksi. Myöhemmin sitten he kävivät lunastamassa ne.
Toinen tapaus jäi mieleeni. Siihen aikaan kunnasta ”sijoitettiin” orpolapsia perheisiin, ilmeisesti siten, että lapset annettiin niille, jotka halvimmalla ottivat. Sillä kertaa oli kaksi lasta sijoitettavana, pojan otti maanviljelijä Köyhäjoelta ja tytön kaupanhoitajapariskunta. Oska katsoi velvollisuudekseen antaa kasvatukseen liittyviä neuvoja kaupanhoitajan vaimolle: ” Ei sille sitten tarvisse ostaa kaikkea, mitä sen mieli tekee.” Oli ostettu käsilaukku.
Kunnallislaki voimaan 1949
Uusi kunnallislaki tuli voimaan 1.1.1949. Kunnallislautakunnan tilalle tuli kunnanhallitus. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Otto Salo. Hän oli uuden ajan puheenjohtaja, hänellä oli luontaista auktoriteettia, ja he olivat Auliksen kanssa hyvä työpari. Otto Salon aikana kunnan toimintoja nykyaikaistettiin. Maalaiskuntien Liitosta (nyk. Kuntaliitto ) otettiin ammattitarkastaja tarkastamaan kunnan tilejä. Tarkastajat olivat kunnallishallinnon asiantuntijoita, joilta myös saatiin neuvoja. Kunnantoimistoon otettiin toinen toimistoapulainen, Eini Känsälä. Tunsimme toisemme kouluajoilta ja tulimme hyvin toimeen. Eini lähti sittemmin sairaanhoitaja-opistoon Ouluun, mutta ystävyytemme säilyi.
Kunnantoimisto oli edelleen Säästöpankin vuokralainen, ja toimistosta pääsi suoraan pankkisaliin.
Olimme päivittäin tekemisissä Säästöpankin henkilökunnan kanssa, kunnan raha-asiat hoidettiin yksinomaan Säästöpankissa. Rebekka Hautakoski, myöh. Jylhä, oli Säästöpankin kamreeri, kassanhoitajana Sinikka Jylhä. Rebekka oli värikäs persoonallisuus ja aiheutti meille yllätyksiä ja myös hupia.
Rebekka olisi halunnut kohentaa pankin ympäristöä ja suunnitteli pankin eteen puistoa. Esteenä olivat hevoset. Hevosten puomit olivat pahasti puiston tiellä. Siihen aikaan ei tarvittu autojen parkkipaikkoja. Eräänä aamuna menin pankkiin ja Rebekka oli erittäin tuohtunut. Hän alkoi kertoa, miten hän ottaisi jonkun miehen avuksi sahaamaan seuraavana yönä puomit poikki. Olimme Sinikan kanssa sanattomia. Itse olin kauhuissani, ajattelin, että mitenkähän tässä käy. Rebekka ja hevoset vastakkain. Epäilin kyllä, että Rebekka häviää tämän erän. Puomeja ei tarvinnut sahata, ja isännät taipuivat puomien siirtoon, hevosten parkkipaikka siirrettiin meijerin tontille.
Otto Salo oli myös verolautakunnan puheenjohtaja. Verotus oli siihen saakka hoidettu kuntakohtaisena. Sekä verotus että veronkanto suoritettiin kunnan toimesta. Verolautakunta verotti, kunnantoimisto laati veronkantoluettelot ja veroliput. Uudistuksen jälkeen verotus toimitettiin valtion toimesta, ja uusi verotoimisto henkilökuntineen suoritti verotuksen.
Verotoimiston piiriin kuului useampia kuntia. Yhteinen verotoimisto oli Räyringissä. Otto Salo oli paljon tekemisissä verojohtajan kanssa. Todennäköisesti jossain vaiheessa oli mietitty verotoimiston sijaintia. Otto Salo tiesi, että verotoimiston sijainnilla olisi keskeinen asema kuntakeskuksen muodostumisessa. Verojohtaja piti varmaan Kaustista parempana asuinpaikkana kuin Räyrinkiä, vaimo kun oli helsinkiläinen. Vaivihkaa verotoimisto siirrettiin, onneksi Lassin Matilta (Penttilä) oli ostettu omakotitalo ja verotoimisto sopi sinne.
Aulis Vintturi lähti v.1949 Maalaiskuntien Liiton järjestämille kirjanpitäjien peruskursseille, ja seuraavana vuonna pääsin samalle kurssille. Aulis valittiin Haapaveden kunnansihteerin virkaan, uudeksi kunnansihteeriksi tuli Esko Toivonen.
Esko Toivosen aikana kunnan sähkölaitos, jolle tuli oma johtokunta, siirrettiin suoraan kunnan hallintoon. Puheenjohtajaksi valittiin Pentti Kattilakoski ja sähkölaitokselle otettiin toimitusjohtaja. Toimisto siirrettiin meijeriltä kunnantalolle. Kirjanpito tuli minun hoidettavakseni, minulta ei asiasta kysytty. Palkkaan se ei mitenkään vaikuttanut. Kaikki ei suinkaan sujunut ongelmitta. Toimitusjohtajat olivat tulleet yksityisiltä laitoksilta, joten kunnan byrokratia tuntui oudolta. Eräskin toimitusjohtaja valitti, että johtokunta häiritsee työskentelyä.
Tarkastaja vierailee
Näiltä ajoilta muistan erään kauniin kesäpäivän, olin yksin toimistossa syventyneenä töihini. Oveen koputettiin, ja sisään astui mieshenkilö. Käytöksestä päättelin, ettei kyseessä ollut satunnainen matkailija. Hän esitteli itsensä Maataloushallituksen kalatalousosaston tarkastajaksi, ihmettelin mielessäni, että mitähän se tahtoo.
Hetken jahkailtuaan hän pyysi saada nähdäkseen Penttilän padon patoamisluvan. Padosta puuttui kuulemma kalaportti. Tiesinhän minä, että aikaisemmin lohet hyppivät ylös padosta, mutta eivät hyppineet enää. Mietin hetken, että mistä lähtisin etsimään, mutta sitten arvelin luvan olevan vielä meijerin toimistossa. Tarkastaja itse ehdotti, että hakisin kaikessa rauhassa luvan, ja hän palaisi myöhemmin asiaan.
Tarkastajan poistuttua soitin Kentalan Oskalle ja kerroin, etten tiedä, mistä etsisin patoamislupaa. Puhelimessa oli hetken hiljaista ja Oska kertoi, ettei sellaista taida ollakaan. He olivat vain sopineet maaherra Ahlbäckin kanssa patoamisesta. Tarkastajasta ei sen jälkeen kuulunut mitään.
Kunnantoimisto muutettiin pankin kiinteistöstä vanhalle kunnantalolle. Tilat eivät olleet paljon isommat, mutta kokoustilat olivat samassa paikassa. Kansanhuolto oli loppunut ja sieltä siirtyi kunnantoimistoon Maija Salo, myöh. Järvelä. Maija oli aina huoliteltu, ihailin häntä.
Esko Toivonen lähti ensin opettajaksi ja sitten opiskelemaan. Uudeksi kunnansihteeriksi valittiin Kannuksen sosiaalisihteeri Martta Järvelä. Hänellä oli hyvä kokemus sosiaalipuolen asioista ja muistakin kunnallishallinnon asioista.
Vuosi 1952 toi järkyttävällä tavalla muutoksen kunnantoimiston oloihin. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Otto Salo sai surmansa liikenneonnettomuudessa kokousmatkalla. Olin lomalla tapauksen aikana, ajattelin, että miten tämä tapaus vaikuttaa koko toimistoon. Olimme kaikki todella järkyttyneitä. Ihmettelimme, että miten tästä eteenpäin.
Uudeksi kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Olavi Vintturi. Kirkonkylän kansakoulurakennus oli valmistunut ja kunnantalolla asunut johtajaopettaja Seppo Savolainen muuttanut koululle asumaan, ja me siirryimme hänen entiseen asuntoonsa. Maija Salo oli lähtenyt opiskelemaan Kokkolaan. Hänen tilalleen valittiin Leila Kaustinen. Leila oli rauhallinen ja oppi nopeasti työt, hän teki enimmäkseen sosiaalipuolen töitä puheenjohtaja Eero Paavolan johdolla.
Martta Järvelä sai paikan Kokkolasta, hänen miehensä oli työssä siellä ja heillä oli pienet kaksoispojat, joten eri paikkakunnilla asuminen ei ollut mielekästä. Uusi kunnansihteeri oli nuori, vastavalmistunut Erkki Harju Alajärveltä. Erkki Harju oli neuvotteleva esimies, otti henkilökunnan mukaan keskusteluihin. Hyvä urheilija. Olimme aikaisemmin olleet kumpikin mukana mm. Maatalousnäyttelyiden toimistotöitä tekemässä, oman toimen ohella, nyt Pohjan-Veikkojen kilpailujärjestelyissä. Erkki Harjun aikana kuntaan ostettiin paloauto, ja muistaakseni Matti Paavola valittiin palopäälliköksi.
Kun Rantalan Johannes kävi Helsingissä
Valtion virastotalon rakennushankkeen aikana kunnansihteeri ja luottamusmiehet kävivät neuvottelemassa Helsingissä virastojen päälliköiden luona. Kun tuli puhe siitä, että kuka lähtisi, niin yleensä ehdotettiin valtuuston puheenjohtaja Johannes Rantalaa. Johannes kyseli, että miksei joku muukin voisi lähteä. Toiset vastasivat, ettei heillä ole niin hyvää päällystakkia. Yleensä Rantala teki perusteellisen selostuksen virastokäynneistään. Kerran hän totesi erään viraston pääjohtajasta, että olipa siellä heikkolahjainen mies korkealla paikalla.
Ministeri Kauno Kleemola kuoli yllättäen. Olavi Vintturi ja Erkki Harju saivat kutsun Kannukseen siunaustilaisuuteen. Kun he olivat lähteneet, huomasimme toimistossa, että kissat ovat poissa, ja hiiret paikalla. Päätimme keittää muistotilaisuuden kahvit, haimme pullaa ja juuri kun istuimme kaikessa rauhassa, herrat palasivat Kannuksesta. Ihmettelimme kovin, että miten te niin pian tulitte. He kertoivat, ettei kutsu ollut koskenut muistotilaisuutta. Onneksi meillä oli kahvit pöydässä.
Saimme sittemmin kahvitauon oikein luvalla. Kahvit ja nisut ostettiin Virkkalan kaupasta. Osuuskaupan hoitajana toimi Lauri Ruuska, joka ei ilahtunut tästä. Eräänä päivänä hän toi meille viiden kilon peltirasian kahveja, lapussa luki sen ajan mainosta lainaten ”Päättäkää päivänne K-kahvilla”.
Kunnan rahastonhoito annettiin myös Kaustisen Osuuspankille, valtion rahavirrat kulkivat Postipankin kautta ja myös Postipankki hinkui yhteistyötä kunnan kanssa. Rahaliikenne ei ollut kovin suurta, mutta myöhemmin, kun Postipankin edustaja saapui kunnantoimistoon neuvottelemaan, Impi Valo sai aiheen esitellä hänet Kultapossukerhon johtajana. Me suhtauduimme yleensä vakavasti raha-asioihin, mutta pieni kevennys oli aina paikallaan.
Kuvittelimme, että tällainen rauhallinen ja mukavakin työ kunnantoimistossa jatkuisi, mutta ei. Kansaneläkelaitos avasi kuntien asukkaita varten uusia toimistoja. Kaustisella oli jo verotoimisto ja oli itsestään selvää, että Kelan toimisto tulisi Kaustiselle. Erittäin moni kunnansihteeri halusi siirtyä Kelan palvelukseen. Useimmilla oli sopiva koulutus tähän työhön. Ainakin minulle oli pieni yllätys, että Erkki Harju halusi siirtyä Kelalle.
Harjun Erkin hommiin
Olimme uuden tilanteen edessä. Kunnansihteerin paikka julistettiin haettavaksi. Lupasin hoitaa kunnansihteerin tehtäviä siihen saakka, kunnes paikka täytettäisiin. Tiesimme toimistossa, että meillä oli paljon töitä jo ennestään, mutta kukaan ei kuitenkaan vastustanut. Toisaalta olimme tottuneet siihen, että jos jollakulla oli liikaa töitä, toiset auttoivat. Sellaista en tavannut esim. Janakkalan kunnassa, jossa myöhemmin työskentelin.
En arvannut, miten vaikea silloin oli saada päteviä hakijoita. Minulla oli ”ristinä” vielä sähkölaitoksen kirjanpito, jouduin tekemään sen ylitöinä, ylityökorvauksia ei tunnettu.
Leila Kaustinen hoiti sosiaalilautakunnan työt itsenäisesti, ja ihailin aina hänen neuvottelutaitoaan ja rauhallisuuttaan. Marjut Virkkala oli Kaustisen puhelinkeskuksen hoitajana, ja olin tottunut hänen reippaaseen toimintaansa. Pyysin häntä hakemaan toimistoapulaiseksi. Hänet valittiinkin työtehtävänään lähinnä palkanlasku.
Erkki Harju oli hoitanut itse kaikki kokouspaperit ja kunnan kirjeenvaihdon. Nämä kuuluivat nyt minulle, kuin myös kokousten sihteerin tehtävät. Valtion välitystehtävät olivat myös lisääntyneet, mm aravalainat. Olavi Vintturin kanssa tulimme siihen tulokseen, että apu olisi tarpeen.
Kerran työstä tullessani huomasin, että postitoimistossahan olisi sopiva henkilö, Valon Impi. Poikkesin saman tien hänen kotiinsa ja ehdotin suoraan, että tulepa töihin kunnantoimistoon. Totta kai hän epäröi, koska hänellä oli vakituinen paikka postissa. Kuitenkin hän lupasi. Se oli tosi hyvä ratkaisu. Hänen hyvä huumorinsa teki työskentelyn kevyemmäksi. Kirjoituskone ei ollut hänen mieleisin työkalunsa. En minäkään ollut nopea konekirjoittaja, olin kyllä käynyt kurssin. Kerran Impi tuskastuneena kysyi, että missä tässä koneessa on kysymysmerkki, jostain syystä tokaisin hänelle, että täällä ei kysytä mitään, joten kysymysmerkkiä ei tarvita. Tästä tilanteesta Impi muistutti minua useamman kerran, vielä Festivaalitoimistossakin.
Valopilkkuja oli muitakin. Isokankaan Santeri kävi joskus toimistossa ja kerrankin hänellä oli jäätelötuutit jokaiselle. Olin kiinnostunut kansanmusiikista ja pelimanneista, hänellä oli ehtymätön varasto tarinoita.
En todellakaan olisi selvinnyt v.t. kunnansihteerinä, ellei olisi ollut niin hyvä tiimi mukana tekemässä töitä. Toimin usein ennen kuin ehdin ajatella tarpeeksi. Tämän huomasin tilanteessa, kun terveystalon maalaus oli valmis ja näin, että maaleja jäi jäljelle. Kunnantalossa oli mielestäni huono maali, maalit ja maalarit olivat paikalla.
Annoin maalareille luvan maalauksen aloittamisesta. Ikävä kyllä maalauksesta ei ollut mitään päätöstä. Oli heinätöiden aika, Johannes Rantalan korviin oli tullut, että kunnantaloa maalattiin. Siitä paikasta hän oli lähtenyt kirkonkylälle, pyörällä. Hän oli tosi tiukkana ja kertoi, että Laukaan kunnanjohtaja oli erotettu juuri tällaisen tapauksen vuoksi. Jostain syystä me kaikki muistimme yhtäkkiä, että hautausmaan puoli oli vielä maalamatta. Tämä laukaisi tilanteen. Valtuuston kokouskutsu ja esityslista saatiin samalla matkalla tehtyä.
Salonkylän koulun peruskorjaus oli päätetty tehdä, kouluhallitukseen asiat olivat kunnossa. Urakoitsijat valittu, työt etenivät. Ikävä kyllä tulipalo tuhosi koulua aika pahasti.
Jostain syystä luottamusmiehet tointuivat aika nopeasti, ja uuden koulun rakentamista alettiin suunnitella. Suunnittelijaksi valittiin Oulusta Eino Niemelän suunnittelutoimisto. Neuvotteluihin saapui rennon tuntuinen insinööri, joka ensimmäiseksi kertoi mielipiteensä palokunnan tehtävistä. Hänen mielestään palomiesten tärkein työkalu vanhaa koulua, vieläpä peruskorjauksessa olevaa, sammuttamaan lähtiessä, olisi bensiinikanisteri.
Uuden koulun rakentamissuunnitelma vaati melkoisen paperisodan. Kouluhallitus valvoi tiukasti koko projektia. Kouluhallituksesta tuli tarkastaja, jolle esiteltiin suunnitelmat ym. siihen liittyvät asiakirjat; taisin vähän huokaista, että onpa melkoinen urakka. Yllättäen tarkastaja otti minua hartioista kiinni ja sanoi, että kyllä sinä selviät.
Inka Järvelä yritti miesten joukossa
Kouluprojektin aikana ja joskus myöhemminkin ajattelin, että luottamusmiehet olivat melkein kaikki miehiä, tulin ajatelleeksi, luultiinko silloin että ”luottamusmies” tarkoitti sananmukaisesti miehiä. Koulusuunnittelussa oli paljon sellaisia asioita, missä olisi ehdottomasti tarvittu naisen mielipidettä. Kunnanvaltuustossa oli ainoana naisena Inka Järvelä, hän yritti urhoollisesti esittää näkemyksiään.
Koulu valmistui hyvin, olihan Kaustisella niin kuin koko Keski-Pohjanmaalla hyviä rakennusmiehiä.
Tärkein päätös tältä ajalta oli Kunnallisen keskikoulun saaminen kuntaan, päätös saatiin yhteisenä Ullavan kanssa. Sehän oli esiaste peruskoululle, koulun ensimmäinen rehtori oli Esko Toivonen. Hän oli myöhemmin Maalaiskuntien Liitossa kehittämässä peruskoulua. Nyt oli kaikilla mahdollisuus koulutukseen. Tänä päivänä, kun katsoo alueen hyvin koulutettuja ihmisiä, täytyy olla kiitollisia sen ajan päättäjille, että he olivat Suomessa ensimmäisten joukossa antamassa tilaisuuden opiskella.
Sitten tuli toimistoon se kuuluisa kirje, jossa tri Matti Palo kertoi Walesin kansanmusiikkijuhlista. Hän oli käynyt siellä ja miettinyt, että tällaiset juhlat sopisivat Kaustiselle. Täällähän oli pelimannit omasta takaa. Esittelin kirjeen kunnanhallitukselle ja olin varma, että kaikki innostuisivat.
Eihän se niin mennyt, mutta todennäköisesti asia jäi luottamusmiehille itämään.
Keski-Pohjanmaan Maakuntaliitto Viljo S. Määttälän johdolla kutsui edustajia neuvottelemaan asiasta. Sain olla mukana tilaisuudessa ja silloin olin varma, että musiikkijuhlat toteutuvat. Näinhän kävikin, ja jo seuraavana vuonna pidettiin ensimmäiset Kansanmusiikkifestivaalit.
Kaustisen pelimannit Purppuripelimannien johdolla soittivat Kaustisen maailmankartalle.
Lähdin Kaustisen kunnan palveluksesta vuoden1966 lopulla enkä päässyt ensimmäisille juhlille, mutta jo seuraavana vuonna olin työssä festivaalitoimistossa. Se on jo toinen tarina.
Leena Sandberg, s. Jokela, Hämeenlinna, 2011
(Julkaistu El:n Kaustisen yhdistyksen Tarina-arkussa)