Keväällä 2018 käynnistyi Kaustisen moukarikarnevaaleilla kehittämishanke. Samalla karnevaalitoimikunnan kokouksessa Lalle Brobergin aloitteesta syntyi ajatus tehdä kirja karnevaalien historiasta. Toukokuussa 2019 valmistuneen kirjan lähtökohtana on ollut arkistomateriaali, jonka Kaisu Nikula oli koonnut Kaustisen moukarikarnevaalien vuosina. Nuppu Laaksonen oli valinnut tähän materiaaliin tekstit lähinnä Keskipohjanmaa lehdessä olleista artikkeleista. Mikko Laaksonen oli apuna kokonaisuutta rakennettaessa. Matti Peltoniemi oli tässä työssä ollut mukana asiantuntijana ja tilastomiehenä. Kuvat kirjaan kerättiin seuran arkistosta, lehtikuvista sekä Ville ja Kalle Nikulan kuva-arkistosta. Talvimestaruuskisojen järjestäminen Kaustisella 1998 oli alkusysäys tulevalle kehitykselle. Mauri Auvinen SUL:n edustajana oli paikalla ja uskoi Keskipohjanmaan lehtihaastattelussa, että Kaustisella jatketaan talvella SM -kisoja. Näin ovat…
-
-
Maakuntajohtaja, maakuntaneuvos Altti Seikkulan (1948-2011) muotokuva paljastettiin Kaustisella 9.3.2019. Muotokuvan on tehnyt kaustislaissyntyinen taidemaalari Jaakko Valo Jyväskylästä. Altti Seikkula syntyi Kalajoella, oli Vetelin kunnansihteeri 1974-1975, Pulkkilan kunnanjohtaja puoli vuotta 1975 ja Kaustisen kunnanjohtaja 1975-1991. Hän toimi pääministeri Esko Ahon erityisavustajana 1991-1994 sekä Keski-Pohjanmaan maakuntajohtajana 1994-2011. Maakuntaneuvoksen arvon Altti Seikkula sai vuonna 2008. Kaustisen kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Kai-Eerik Känsälä lausui ensimmäisenä ajatuksen Altti Seikkulasta maalattavasta muotokuvasta. Edesmenneen Altin puoliso Riitta Seikkula ja perheen miehet suhtautuvat asiaan heti myönteisesti ja lupasivat olla läsnä muotokuvateoksen eri vaiheissa Aluksi koottiin pieni, Altin läheisistä työkumppaneista koostunut neuvosryhmä, johon kuuluivat Taina Lehtonen, Paavo Puumala ja Kauppi Virkkala…
-
Vuoden 1925 alkupuolella syntyneet Suomen miehet kutsuttiin asepalvelukseen. Huhtikuussa 1943 Paavolan ja Känsälän kylältä lähtivät Erko Känsälä, Ahto Paavola, ja Pauli Känsälä. Puusillat Perhonjoesta oli alkavan tulvan takia poistettu. Piti päästä joen yli maantien varteen autokuljetukseen. Pitkärannan talon kohdalla oli joessa vielä heikko jää. Menimme siitä yli. Ojalan Matti lähti mukaan Pitkärannan talosta. Kuorma-auto odottikin jo Puumalassa maantien varressa. Autossa oli Köyhäjoelta Känsäkosken Toivo, Kolalta Hautalan Pentti, Vintturilta Hautakosken Taito. Kirkonkylältä tulivat Penttilän Veikko, Valon Väinö, Virkkalan Pekka ja Vähäkainun Lauri. Jylhästä lähtivätJylhän Erkki, Leo ja Kalevi. Timosen Arvo ja Hanhikosken Eero, Salonkylästä puolestaan Kattilakosken Uolevi ja Salon Pentti. Tästä…
-
Kaustisen Pelimannitalon tarina alkaa vuoden 1800 paikkeilla. Oli kevättulvien aika. Perhon erämetsistä Kokkolan kirkon rakennuspuiksi hakattuja hirsiä uitettiin Perhonjokea pitkin kohti merenrantaa ja Kokkolan kaupunkia. Tulvavesi jostain kumman syystä kuitenkin yllättäen kuivui, ja hirret juuttuivat rantaan Vetelissä Pulkkisen seutuvilla. Matti Matinpoika Pulkkinen, kansansuussa ”Rapakkoleuka”, teki puista edulliset kaupat ja rakensi niistä suurperheelleen kodin, Aapintuvan. Tuota keskipohjalaisten kirvesmiesten kehittämää sivukamarillista talomallia edustava talo oli kaksitupainen, 23 metriä pitkä ja 12 metriä leveä, komea hirsilinna. Pulkkisten talonpoikaisperheen asuntona se palveli aina 1940-luvulle saakka. Silloinen isäntä, Matti Pulkkinen hänkin, rakensi tuolloin perheelleen pienemmän, uudenaikaisen omakotitalon, ja Aapintupa jäi tyhjilleen. Vanha Aapintupa kiinnosti kulttuuri-…
-
KAUSTINEN 150 KESKUSTELUSARJA Kaustisen kunnan juhlavuoden kunniaksi aktiivinen kuntalaisryhmä päätti järjestää keskustelutilaisuuksia kevään ja syksyn aikana Kaustisen imagon vahvistamiseksi. Idean syntysanat lausui Taina Lehtonen, sillä hänen pöytälaatikossaan on jo pitkään ollut kirjattuna lista Kaustisen vahvuuksista. Tavoitteena on ollut ajatus Kaustisen vahvuuksien näkyväksi tekemisestä. Kaustinen on käsite. Nimellä on myönteinen kaiku. Kaustinen-nimi on kuin veturi, joka kuljettaa mukanaan lukuisia vaunuja, joissa on monenlaista osaamista ja perintöä. Tämä juna -metafora on oikeastaan peräisin jo edesmenneeltä arkkitehti Markku Viitasalolta, joka on ollut näkijä ja tulevaisuudentekijä. Markku Viitasalo kollegoidensa kanssa on mm vuonna 1983 voittanut Kaustisen matkailualueen kehittämiskilpailun työnimellä ”Kun poijat ne raitilla”. Markkua…