Tässä juttusarjassa seuraamme siirtolaiseksi lähteneen kaustislaisen Konsta Känsäkosken elämää Amerikassa. Kaivostöiden jälkeen Konstaa alkoi kiinnostaa opintie entistä enemmän. Hän oli kiinnittänyt huomiota omaan terveydentilaansa vuosien ajan, mikä ohjasi Konstaa perehtymään sekä hengen että ruumiin asioihin. Nuoremmalla iällä koetut silmä- ja korvatulehdukset jatkuivat Amerikassa poskiontelontulehduksena eli sinuiittina, mihin Konsta sai alkuun leikkaushoitoa. Montanan Great Fallsissa Konsta pääsi paikallisen kiropraktikon pakeille, minkä hän kertoi auttaneen niin etteivät ontelot enää vaivanneet. Tästä Konstan ajatus opiskella itsekin samaa alaa sai alkunsa, ja vietettyään aikaa Portlandissa, Oregonissa hän vieraili tohtorien Peter Kokon ja Onni Jurvan parantoloissa saamassa lisää hoitoa ja oppia. Ensimmäisen maailmansodan aikaan länsirannikon…
-
-
Amerikan siirtolaisten piti löytää työtä varsin nopeasti maahan päästyään, sillä matkakassa riitti vain tietyn ajan päähän. Edellisessä artikkelissa Konsta Känsäkoski kertoi matkastaan Amerikkaan. Nyt oli aika päästä palkkatöihin. Oltuaan kolme päivää Victorin kaupungissa, Coloradoon päässyt Konsta Känsäkoski etsi pian töitä kultakaivoksista vuokraemännän kehottamana. Aluksi se oli hankalaa, sillä moneen kaivokseen palkattiin vain Yhdysvaltain kansalaisia, ja Konstan majoittanut emäntä arvioi hänen olevan kaivostyöhön laihanlainen. Varmuuden vuoksi Konsta pisti paljon vaatetta päälle työnhaussa, jotta vaikuttaisi rotevammalta. Hänen matkaansa lähti Amerikassa kaksi vuotta ollut suomalainen, joka taisi kieltä paremmin. Konsta kirjoitti tarvittavat fraasit lapulle, ilmeisesti foneettisesti että lausuminen onnistui. Muistelmissaan Konsta pohtii englannin…
-
Konsta Känsäkoski syntyi Kaustisen Känsäkoskella syyskuussa 1896, perheen esikoiseksi. Reinhold ja Maija Loviisa Känsäkosken vanhimpana lapsena Konsta sai vastuulleen nuorempien sisarusten paimentamisen jo neljävuotiaasta, kuten hän kertoo jälkipolville säilyneissä muistelmissaan. Konstan tarina on rikkaasti ja eläväisin sanankääntein kerrottu, ja on hienoa saada välittää se Arviitin sivuilla eteenpäin. Kertomuksilla on sen verran mittaa, että julkaisemme ne täällä useassa osassa. Tämä on osa yksi. Lähtö Amerikkaan alkoi kutkuttaa nuoren Konstan mielessä vuoden 1913 keväällä. Konstan Ida-tädin mies William Wallila oli ollut Amerikassa jo kaksi kertaa, ja suunnitelmissa oli tuolloin lähteä matkaan kolmatta kertaa, koko viisihenkisen perheen kanssa. Konsta itse kertoo, että tuona…
-
Kaustisen kirkkomaan vieressä likellä kotiseutumuseosta on pieni rakennus, Suutarin mökki. Se on toiminut 1940-luvulla jopa opetuskeittiönä. Kaustisen kansanopisto piti majaa aloittaessaan 1947 Nuorisoliiton omistamassa rukoushuoneessa aivan kirkon vieressä. ”Varsinaista opetuskeittiötoimintaa ei ensimmäisenä talvena ollut. Keittäjä valmisti aamiaisen ja keittiöryhmä johdollani päivällisen”, kertoi kirkkoherra Harri Pirilän kotitalousopettajaksi pyytämä Inka Järvelä. Järvelä kertoo, että tuli vaativaan työhön pienin eväin. Takana olivat opinnot Vetelin emäntäkoulussa ja Kauhajoen kotitalousopistossa. Järvelä teki myös kasvatusopin approbaturin Oriveden opistossa. ”Nuorena uskaltaa joskus liiankin paljon.” Opetuskeittiötoiminta alkoi toisena opistovuotena Pajalan mäellä, josta kolmanneksi vuodeksi siirryttiin suutarin mökkiin. ”Toimimme silloin jo aikaamme edellä, sillä myös pojat olivat joitakin päiviä…
-
Tämän komean hevoskuvan on kotikylään lähettänyt William Järvelä, joka lähti Kaustisen Järvelästä Amerikkaan ensimmäistä kertaa vuonna 1900. William, eli Antti Viljami Antinpoika Järvelä syntyi Antti Jaakonpoika Järvilälle ja Leena Kaisa Juhontytär Varilalle huhtikuussa 1880. Ensimmäisellä matkallaan Amerikkaan Antti Viljami suuntasi velipuolensa Juho Heikki Järvelän luokse Calumetiin, jonne 1874 syntynyt Juho oli lähtenyt edeltä jo pari vuotta aikaisemmin. Kotitalo mainitaan olevan Leenantalo, Hakola. Isä-Antti oli menehtynyt jo 1887, Antti Viljamin ollessa vielä pieni poika. Sekä Antti että Juho kävivät välillä kotikylässään, lähtien takaisin Amerikkaan vuonna 1909. Leena Kaisalle vuonna 1911 lähetetyssä kortissa Antti kertoo laittaneensa äidilleen joulurahaa: viisi tuolloista dollaria on…