Valo, Ambrosius

Alkuaan Lindgren-sukunimellä Kaustisella syntynyt Abrosius Valo oli savenvalaja Juho Liimataisen (Lindgren) ja Maria Hietakankaan poika. Hän syntyi 3.4.1885 ja kuoli 21.4.1949. Ainoana perheessään hän suomensi sukunimensä Valoksi vuosisadan alussa.

Kansakoulun lisäksi hänen opiskelunsa supistui 1924 suoritettuun kirjanpitokurssiin. Opin varsinaiseen elämäntyöhönsä hän sai isältään. Tämä oli ”kruukmestari” eli savenvalaja. Kaakeleiden ja saviastioiden teon lisäksi tutuksi tulivat peltisepän työt. Nämä työt jäivät hänen viimeisikseen ja saman ammatin hän opetti pojilleen. Lisäksi Abrosius hankki maata viljltäväksi ja pienen karjan.

Ambrosius Valo oli mukana Kaustisen nahanjalostusosuuskunnassa sekä Kaustisen sähkö-, saha- ja koneosuuskunnassa, jossa hän toimi usean vuoden ajan työnjohtajana eli ns. kymppinä. Hän oli myös Mankkilankosken mylly-, saha- ja sähköosuuskunnassa ja toimi saha-asentajana ja puutavaran ostajana koko sen toiminnan ajan. Hän oli myös Kokkolan uittoyhdistyksen työnjohtajana useita vuosia.

Kaustisen osuskassan perustavassa kokouksessa 1921 A. Valo merkittiin jäsenrekisteriin numerolla 2 ja valittiin samalla kertaa johtokunnan jäseneksi, missä tehtävässä hän oli elämänsä loppuun saakka.

Vapaussodassa Valo osallistui Kokkolan valtaukseen. Kaustisen suojeluskuntaan hän kuului sen alkuajoista lähtien, toimi suojeluskunnan paikallispäällikkönä 1931-33 ja myöhemmin samassa tehtävässä talvi- ja jatkosotien aikana. Määräyskirjan Kaustisen kunnan väestönsuojelupäälliköksi Valo sai 30.4.1941.

Nuoresta saakka Valo harrasti sekä kesä- että talviurheilua. Hänen harrastuksiinsa kuului kilpa-ammunta, samoin metsästys ja kalastus.

Musiikki kuului Ambrosius Valon elämään monin tavoin. Hän soitti viulua ja selloa ja tämmäsi pelimanneja. Vuosisadan alkupuolelella perustetussa Salonkylän jousikvarteissa hän toimi sellonsoittajana.

Monipuolisena musiikkimiehenä hän lauloi lisäksi Kaustisen nuorisoseuran kuorossa ja kuului Kaustisen ensimmäiseen torvisoittokuntaan.

Ambrosius Valon puoliso oli Maria Salo, syntynyt Kaustisella 11.2.1886 ja kuoli 22.1.1973.

(Keskipohjalaisia elämänkertoja 1995, Sisko Valon kirjoituksesta muokannut Pekka Kivelä)