Köyhäjoen nuorisoseuran vaiheita 1912 – 1930

”Nuorisoseuraliike on 1880-luvulla Etelä-Pohjanmaalla syntynyt ja sieltä myös muualle Suomeen levinnyt nuorison kansansivistysliike. Alkuvaiheessa nuorisoseuraliike painotti tiedollisen sivistyksen lisäämistä. Nykyisin painopisteitä ovat yhteisöllisyys, sosiaalisten taitojen oppiminen, suomalaisen kulttuurin vaaliminen sekä kansainvälisyys.” Wikipedia Köyhäjoen nuorisoseuran alkuvaiheista on säilynyt kansiollinen erilaisia dokumentteja. Kansio on nähtävissä Kaustisen kotiseutumuseossa. Pöytäkirjoja, kirjeitä (myös lähetettyjä kirjeitä), kiertokirjeitä, kaupallisia kirjeitä, urheilutuloksia ja kerholehtiä on kaikkiaan n. 200 …

View Post

Kuorojen yhteiskonsertti 12.10. 2018

Kaustinen 150 v juhlavuoden merkeissä  järjestettiin 12.10.2018 kaustislaisten kuorojen yhteiskonsertti kansantaiteen keskuksessa otsikolla “Lahjasta laulun”. Asko Virkkala taltioi tilaisuuden, ja tästä videosta on nähtävissä lyhennetty versio tästä linkistä.

View Post

Sirkka-Leena Känsäkangas Ilon ja lohdutuksen lauluja elämänmatkalle

Sirkka-Leena Känsäkangas os. Paasila s. 1955 Perhe: puoliso Antti ja kaksi aikuista poikaa, jotka asuvat jo omillaan. Lastenlapsia on kaksi. Leena on asunut koko ikänsä kotipaikallaan Köyhäjoella ja tehnyt elämäntyönsä maatilan emäntänä. Hän on monipuolisesti lahjakas ja aktiivinen osallistuja. Musiikki ja taide ovat olleet lähellä hänen sydäntään jo lapsesta saakka. Tauluja hän on maalannut jo vuosikymmeniä ja omia laulujakin on …