• Järjestöt, yhteisöt ja yritykset - Paikat, rakennukset ja ympäristö - Tekemistä, nähtävää ja koettavaa

    Puumalan Lautamiehentalo

    Puumalan Lautamiehentalon vaiheita Käsissäni on Museoviraston Yrjö Laine-Juvan laatima asemapiirros Puumalan kylän talorivistöstä. Vuonna 1932 laaditusta piirroksesta lasken seitsemän taloa, joista varsinaisesti viisi on rakennettuina riviin 5-10 metrin etäisyyksillä. Kaksi muuta sijoittuvat alku- ja loppupäähän ja talojen julkisivut ovat suunnattuina yhteisen pihan suuntaan. Jokaisella talolla on ryhmä ulkorakennuksia nekin rivimäisesti sijoitettuna. Talojen ja ulkorakennusten välissä on parikymmenmetrinen piha-alue, eli kaustislaisittain kartano. Sitten on ulkorakennusten väleissä risteileviä teitä. Saunoja on viisi, eli aivan joka talossa ei ollut omaa saunaa. Vinttikaivoja näyttää olleen neljä ja ne sijoitettuina saunojen lähistölle. Talot tunnistettiin omistajiensa nimistä. Kirkonkylän puolelta ensimmäisenä oli Oskari Puumalan talo, jonka pitkä…

  • Järjestöt, yhteisöt ja yritykset

    Kaustisen Pohjan-Veikot

    Aika kypsyy oman seuran perustamiseen Kaustisen Pohjan-Veikot perustettiin 1914 Otto Känsälä (s. 1889) oli nuorisoseuran puuhamiehenä ja uuden talon rakennushankkeen vetäjänä mukana myös Kaustisen nuorisoseuran ensimmäisissä, omissa jäsentenvälisissä hiihdoissa, jotka pantiin toimeen Virkkalan suvannolla 1910. ”Pantaisiinko toimeen kilpahiihto ja onko se hyödyllistä ja minkälaisia palkintoja jaetaan?”, Otto Känsälä oli kysynyt nuorisoseuran johtokunnassa. Otto sai ehdotuksensa läpi. Kilpailun voitti Julius Juoperi, toinen oli Julius Järvilä, mutta Otto Känsälä olikin sitten kolmas yhteensä 11 kilpailijan hiihdossa. Hupaisa merkintä iltamien ohjelmasta löytyy Kokkola-lehdestä: ”Esitettiin näytelmä Langaton telefooni.” Nuorisoseurassa alettiin nyt (14.1.1910) puhua avoimesti omasta urheiluseurasta. ”Syntyi vilkas keskustelu ja eräs puhuja ehdotti, että…