• Henkilöt - Paikat, rakennukset ja ympäristö

    Kaustisen kotiseutumuseon historia

    Kun puhutaan Kappelinmäellä sijaitsevasta Kaustisen kotiseutumuseosta, on ensin mentävä kauas Alaskaan asti. Sinne lähti Emma Virkkala Klumpilta. Köyhäjoella vuonna 1882 syntynyt, Klumpilla varttunut Emma Virkkala lähti siirtolaiseksi vuonna 1906. Hänen kaksi vanhempaa veljeään, Jalmari ja Oskari olivat jo lähteneet edeltä; Jalmari oli tuossa vaiheessa jo ollut vuosikausia Amerikassa ja selvinnyt ainakin yhdestä kaivosonnettomuudesta hengissä. 23 vuotta täytettyään Emmalla oli kasassa matkarahat ja pienen järjestelyn myötä myös maihinnousun yhteydessä esitettävät kymmenen dollaria. Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen Emma pääsi Yhdysvaltoihin, työskennellen ensin Montanassa Red Lodgessa ja Billingsissä ja myöhemmin Seattlessa hotelliapulaisena. Seattlessa hän tutustui suomalaiseen Hildaan, jonka kanssa he päättivät lähteä yhdessä…

  • Henkilöt - Järjestöt, yhteisöt ja yritykset - Kertomukset ja tarinat - Muistelukset

    Sulo Peltoniemen yrittäjätarina

    Sulo Peltoniemi syntyi Kaustisella Tastulan kylässä yhdeksänlapsisen perheen viidentenä. Artikkeli on osa Arviitin juttusarjaa, jossa esittelemme kaustislaisten yritysten ja yrittäjien tarinoita. Sulo (1909-1982) siirtyi maa- ja metsätaloudesta jo varsin nuorena kaupan alalle Perhoon. Oman kertomansa mukaan hän oli isänsä kanssa metsätöissä kovalla pakkasella. Tuli tauon aika ja poika kaivoi repustaan maitopullon. Se oli umpijäässä. Mitta tuli täyteen ja hän paiskasi pullon männyn kylkeen ja totesi: Nyt riitti!  Siltä istumalta hän jätti Tastulan ja käveli Perhoon, jossa aloitti harjoittelijana Perhon Osuuskaupassa. Seuraavaksi oli vuorossa osuuskauppakoulu ja sen käytyään hän aloitti monipuolisen liikemiesuransa. Hän eteni nopeasti johtotehtäviin toimien Keiteleellä, Haapavedellä, Härmässä, Ilmajoella. …

  • Henkilöt - Tapahtumahistoria

    Heikki Salo: Kaustisen historia osa 2

    Julkaisemme nyt toisen osan Heikki Salon laatimasta Kaustisen historiasta. Ensimmäinen osa on luettavissa tämän linkin takaa. Kiertokoulun opettaja Heikki Salo syntyi Kaustisella tammikuun 11. päivänä 1853. Hän eli pitkän ja vaiherikkaan elämän ja kuoli 88-vuotiaana 23. toukokuuta 1941. Salo oli erittäin kiinnostunut historiasta ja hän teki tarkkoja muistinpanoja erityisesti seurakunnan vaiheista. Vuonna 1926 Salo kirjoitti ”Kaustisen historia” -nimisen koosteen, jotka perustuivat hänen omiin muistiinpanoihinsa. Arvid Virkkala kirjoitti käsinkirjoitetut muistiinpanot koneella puhtaaksi. Tämä tarina on säilynyt ja luettavuuden parantamiseksi olen stilisoinut tekstit puuttumatta asiasisältöön. Risto Känsälä on myös tarkistanut tekstin vuonna 2024 ja tehnyt muutamia korjauksia. On huomattava, että Salon tekstistä…

  • Henkilöt - Känsälä - Kaustisen kylät - Muistelukset

    Paavolan sisarukset Amerikassa

    Muistelmissaan kaustislainen Konsta Känsäkoski kertoo tarinan sisaruksista, Kallesta ja Maijasta. ”Great Fallsissa, Montanassa, asuin sukulaiseni Mrs Mary Williamsonin ja hänen tyttärensä (luona). Kerron tapauksen kun vanhan maan poikana menin heitä tapaamaan. Olin paljon kuullut Marysta. Maija, hän oli orpo tyttö ja hänen veljensä Kalle jäivät orvoiksi kun heidän vanhempansa olivat kuolleet. Minun isoisäni otti heidät kasvattaakseen kuin he olivat heidän siskonsa lapsia, nämä lapset jo hyvin nuorina tulivat Amerikkaan. Nyt sisko Maija oli leski ja hän asui tyttärensä kanssa. Olin juuri tullut farmiseudulta missä olin koko ajan ollut työssä, vaan ennen tapaamistani ostin uudet vaatteet, vaan kun en niitä heti…

  • Henkilöt - Kaustisen kylät - Kertomukset ja tarinat - Köyhäjoki - Muistelukset

    Konsta Kosken oppivuodet

    Tässä juttusarjassa seuraamme siirtolaiseksi lähteneen kaustislaisen Konsta Känsäkosken elämää Amerikassa. Kaivostöiden jälkeen Konstaa alkoi kiinnostaa opintie entistä enemmän. Hän oli kiinnittänyt huomiota omaan terveydentilaansa vuosien ajan, mikä ohjasi Konstaa perehtymään sekä hengen että ruumiin asioihin. Nuoremmalla iällä koetut silmä- ja korvatulehdukset jatkuivat Amerikassa poskiontelontulehduksena eli sinuiittina, mihin Konsta sai alkuun leikkaushoitoa. Montanan Great Fallsissa Konsta pääsi paikallisen kiropraktikon pakeille, minkä hän kertoi auttaneen niin etteivät ontelot enää vaivanneet. Tästä Konstan ajatus opiskella itsekin samaa alaa sai alkunsa, ja vietettyään aikaa Portlandissa, Oregonissa hän vieraili tohtorien Peter Kokon ja Onni Jurvan parantoloissa saamassa lisää hoitoa ja oppia. Ensimmäisen maailmansodan aikaan länsirannikon…