Kertoja Väino Timonen, mv. s. 1897 Kaustisella
Hanhikoskelta ei oo rajalle muuta, ko hyvä kilometri. Lähimmät ruossalaistalot on jo alle kahen kilometrin, Jäneslampin talot. Vaikka ruossalaisia aina moitithan, että nei pirä suomalaisia oman arvosenhan, mutta kyllä täytyy sanua, että kyllä net on nuin yksityiselämäshän kovasti mukavia ihimisiä.
Aina, vaikka sinne menee millon, niin sielä pirethän sinua niinko sukulaisia ja ei ne mitenkään anna ymmärtää, ettei ne nuomalaiset oon heirän arvosia. Ja samaten nuoren väen keskuuresa oli siihen aikhan, niin aina ko sielä oli tansseja ja iltamia, niin täältä menthin sinne ja ne tuli tänne ja minkäänlaista tuomosta niinko pahaa verta eikä mieltä ollu, että soli niin kovin sopusaa, että tuomosesta riirasta ja tappelusta ei puhettaka.
Ne telläs omia tyttöjhän meille ja me taas heille ja käythin yökyläsäki, koi tästä sen pitempi matka oo. Ja ei sitä aina niin kieltä osattu, mutta kyllä sitä vain hyvin toimhen tulthin niitten kans. Ja jo hyvin sovithin välishän Alavetelin sivukyläläiset ja met.
Ennen vanhaan oli puhuttu, ettei ne tykänny, että toisten kyläin pojat tulee heirän tyttöjä kassohan, mutta nämä koitti päivvaston tellätä. Soli oikeen niinko kunnia-asia, että heirän tyttöjä arvostethin.
Ja täältä methin naimishin, meni vävyks ja sieltä tuothin emäntiä talhoin ja täältä viethin miniöitä sinne Alavetelhin. Täälon oikeen palio tuotu sieltä emäntiä ja täältä menny sinne emännäks ja vävyjä samaten.
Ja kyllä se niin kävi, että se emäntäki, ko noli jo niin aikusen iällä, ko naimishin menivät, niin ei kaikki ruvennu ruossia puhuhan vaikka kyllä ne ymmärsi. Mutta niiren lapset, kyllä ne puhu ruossia ylhensä. Ei ne suomia enään ymmärtänhet, ne oppi sen kielen. Mutta kävi sillä laillaki, että ko sieltä tuli tänne emäntä, niin sei osannu kunnolla suomia eikä se osannu ruossia, siltä unehtu se ruossi ja sanovat, että sei osannu kumpaaka kieltä hyvin.
Mutta ne sen ajan nuoret, ko määki olin, niin ne osas jo niin hyvin suomia, että ne osas yhtä hyvin ko mekki, mutta se siinä oli, että nei osannu ruossia, vaikka ne osas suomia. Nei oppinnu sitä enkä minäkä ymmärrä yhtään, mutta kyllä ne osas suomia kaikki, että sen tähen sitä päriäs, ko ne osas suomia.
Yks juttu, se kyllä on vähä semmonen rivo asia, mutta voinhan misä sen sanua, että yks poika oli ollu sielä ruossalaisisa tytöisä, mutta sei puhunnu suomia, mutta kyllä se vishin osas suomia. Ja se poika tiesi sen ja se poika oli sitte jotaki hommannu, niin se tyttö oli viimen vähä suuttunnu ja sanonnu, että mite sine hake. Niin soli sanonnu, että suomia hän hakee. Ja niin osaski suomia.
Oli yks isäntä, soli jo vanhempi, mutta oli semmonen klipparimies, Kuorikosken Jaako. Soli ollu Kokkolasa, niin sielä yks ruossalainen isäntä Kirkonmäellä ollu kryytimaashan töisä ja pyllistelly ja siinä perkannu. Ja siin oli ollu semmosia tikkuja pystösä, tietenki että mitä misäki rivisä on. Jaakko sano, että mitä nuilla tikuilla tuosa tekee.
Ei ollu muuta ko olokansa yli kassonnu ja mongertannu ruossia. Jaako oli sylykässy kämmenhinsa ja pätkässy äijää takapuolhen. Kylä oli ruvennu riitelehän kolokosti suomeks. Jakko oli sanonnu, että olisit perkele heti puhunnu suomia oikhen rauhasa, ei hän ois lyönnykkä, mutta kon niin saatanan mahtava, ettei mahu puhuhan, että ko kerran osaat, niin olisit puhunnu.
Joo, neon niin palio sukulaisia, että non niinko samaa kylää nämä Alavetelin Ämmänen ja Haavisto ja Pirttiniemi.
Täälä Hanhikoskellaki on ennen ollu ruossalaisia ja net oli olhet semmosia huonoja asumamiehiä. Noli puhunhet, ettei heirän pyörtänöitä pruukattu niittää, ko tulee niin helevetisti roskaheiniä. Ko niisoli pajunpuskia ja kaikkia. Ja noli ollu köyhiä ne hanhiset ja laiskoja asumamiehiä.
Ja sitte sieloli ollu häät, kans tullu Hanhishen ja soli sitte ollu niin juhulallinen se häihin käsky, että ko meirän Aapa tuumaa naira, son Käläviän lautamiehen tyttö ja häät alakaa sunnuntaki ehtoona ja vetää päälle maanantakiaamhun asti ja tulukaa Mikko ja Ales häihin ja ottakaa eväs fölijhyn. Hanhisesa oli Simuna, Mikko ja Ales ja noli sitte käskenny, olikoha se niitä poikia, joo poikia, että tuleppas Simunan Aapa maistahan meille Mikko-serän fiilipiimää. (Aapa se on Aappo)
Muistiin merkitsi Kaustisen Jylhässä Eino Isohanni, toiminnanjohtaja s. 1914