Kaustislainen Otto Kallenpoika Viitala (1880-1949) oli mukana työväenliikkeen toiminnassa Ilwacon ja Astorian seudulla. Työmies-yhdistyksen vuonna 1946 julkaisemassa historiikissä hän muistelee seudun työväenliikkeen historiaa.
Ilwaco, Wash. — Paikkakunnan suomalainen asutus on alkanut noin 80 vuotta sitten. Ensimäinen suomalainen tuli paikkakunnalle Astoriasta, Ore., intiaani-kanootilla. Hänen nimensä oli Heikki Shapman, kansan keskuudessa paremmin tunnettu Pikku-Heikin nimellä. Vähän myöhemmin tänne tuli Seaborg-niminen suomalainen joka perusti lohikannuttimon v. 1873. Hänen sanottiin omistaneen puolen miljoonan omaisuuden kukoistuksensa aikana. Kun Washington muuttui territoriosta valtioksi, oli Seaborg ensimäinen valtion senaattori. Hänellä oli myöskin kannuttimo Grays Harborissa. Seaborgin esityksestä nimi “Aberdeen” hyväksyttiin kaupungin nimeksi, joka vieläkin kantaa tuota nimeä.
Ilwaco on saanut nimensä intiaanien kielestä. Täällä on asustanut runsaasti näitä Amerikan alkuasukkaita. Columbia-joki on ollut kuuluisa Chinock-lohesta. Lahdelmat ovat olleet täynnä vesilintuja ja metsänriistaa pitääkseen intiaanit ravinnossa.
Seaborgin kannuttimo veti suomalaisia kalastajia paikkakunnalle. Ensiaikoina oli miltei ainoana elinkeinona kalastus ja vieläkin se on pääelinkeino. Mutta myöhemmin on kehittynyt karpaloviljelys ja oisterin kasvatukselle on suotuisa paikka laaja Willapa-lahti, jossa on matalat vedet.
Ensimäisenä yhteispyrintönä suomalaisilla oli raittiusseura “Columbia”, joka perustettiin 1895. Samana vuonna raittiusseuralle rakennettiin haali, joka vieläkin tunnetaan Columbia-haalin nimellä, vaikka seuraa ei ole vuosiin ollut olemassa. Pienestä suomalaisasutuksesta huolimatta täällä on monta eri uskonlahkoa ja yhtä monta seurakuntaa, mutta kellään ei ole omaa kirkkoa.
Työväenliike täällä alkoi saada huomiota 1906 ja 1907. Ensimmäisenä työväen puhujana kävi Martin Hendrickson ja seuraavana Hilda Sikanen (Sandberg). Toveri-lehti kun perustettiin Astoriassa, niin se antoi lisää sytykettä hiillokseen. Seurauksena oli sosialistiosaston syntyminen, J. Rauhala toimien sen kätilönä. Uusi tulokas näki päivänvalon elok. 28 p., 1908. Se osoitti heti elinvoimaisuutta. Perustavassa kokouksessa yhtyi 22 jäsentä ja seuraavissa kokouksissa aina saatiin uusia jäseniä. Kävi mahdottomaksi pitää enää kokouksia perheasunnoissa.
Monta matkaa saivat Osaston edustajat käydä raittiusseuran kokouksissa ennenkuin saatiin vuokrasopimus. Raittiushaalilla toimittiin parisen vuotta vuokralaisena. Raittiusseuran toiminta heikkeni ja jäsenjuku laski olemattomiin sitä mukaa kuin sosialistiosasto kasvoi. Päätettiin ostaa Columbia-haali kuolevalta raittiusseuraita elinvoimaiselle yhdistykselle. Kulttuuritoimintamme olikin korkealla siihen aikaan. Haali ostettiin, mutta kaupassa tapahtui jokin teknillinen virhe, joten vanhoillismielisille, jotka pitivät “sosialisti”-sanaa yhtä kauhealla kuin nykyisin “kommunisti-sanaa, jäi tilaisuus oikeuslaitoksen kautta kumota kauppa ja kieltää sosialistiosastolta haalin käyttö.
Jonkun aikaa vuokrattiin erästä toista haalia, mutta sekin oli epäkäytännöllinen, kun ei ollut näyttämöä, eikä saanut pitää yleisiä tansseja. Tähän aikaan suomalainen asutus oli suurin Ilwacon historiassa. Työmaat vetivät puoleensa nuorta työvoimaa, jota jatkuvasti virtasi Suomesta ja itävaltioista. Takalistolla avattiin uusia karpalomaita viljelykselle. Siellä tarvittiin paljon työvoimaa. Ja liittohallitus teetti pohjoista aallonmurtajaa Columbian jokisuulle. Siinä oli miltei kokonaan suomalainen työvoima, sikäli kun lihasvoiman käyttö oli kyseessä.
Tuumasta toimeen ja niin 1915 rakennettiin Työntemppeli. Siihen aikaan oli Osaston jäsenluku korkeimmillaan, noin 60 vaiheilla. Esitettiin isoja näytelmiä, soitettiin, voimisteltiin ja pidettiin jyryiltamia sen tai tämän asian rahastamiseksi. Harva oli se ilta, että haali olisi ollut pimeänä. Tahtoipa tulla yhteentörmäyksiä eri toimikunnille haalin käytöstä.
Syttyi ensimmäinen maailmansota. Se vei suomalaiset Ilwacosta. Pohjoisen aallonmurtajan työt lakkasivat, ennenkuin se kunnollisesti valmistuikaan. Karpalomaan avaukset keskeytyivät ja suomalaiset siirtyivät muille paikkakunnille. Jäljelle jäivät vain ammattikalastajat. Haali jäi velkoineen pienen joukon harteille. Tuntuipa monasti ylivoimaiselta sen ylläpitäminen, mutta se saatiin pidetyksi työväenasian palveluksessa vuoteen 1932 asti. Karjala-kuumeen aikana jäsenmäärä jonkunverran nousi yhdistyksessä, mutta kun kuume oli ohi, niin oltiin entisessä tilanteessa. Jalellä oli vain kantajoukko. Silloin katsottiin edullisemmaksi myydä haali veljeysseuralle $2,000 hinnasta. Silloin oli tunnettu hooverilainen aika kireimmillään, joten muutakaan valoisempaa keinoa ei ollut.
Haalin myynnin jälkeen kulttuuritoiminta on ollut pientä. Siihen on ollut vaikuttamassa pieni suomalaisten lukumäärä.
Suuntariidat ja hajaannukset on läpikäyty Ilwacossa, samoin kuin muillakin paikkakunnilla. Kaikesta huolimatta yhdistys — Amerikan Suomalaisen Keskinäisen Avun Järjestö — jolla nimellä se nyt tunnetaan, on toiminnassa. — (Otto Wiitala)
Otto Viitala lähti Amerikkaan Kaustiselta, Vintturilta 1898. Hän haki passin elokuussa ja siirtyi Kanadan rajan yli Vermontiin, josta matkusti maanosan halki länsirannikolle. Hänen puolisonsa oli salonkyläläinen Wendla Sofia Rauma, jonka kanssa Otto vihittiin 1. syyskuuta 1905. Kaikki nämä vuosikymmenet Otto toimi kalastajana, ja 1940-luvulla hänet työllisti sama lohenpurkittamo, jonka palkkalistoilla oli myös Antti Nikolai Koskela Kaustisen Köyhäjoelta. Otto menehtyi sydänvaivoihin seitsemänkymppisenä vuonna 1949.
