Matti Nikolai ”Nick” Viitala haki passia Massachusettsissa elokuussa 1921. Hän oli saapunut Amerikkaan jo miltei parikymmentä vuotta aikaisemmin, tammikuun 11. päivänä 1903. Nyt Matti Nikolai valmistautui Suomen-vierailulle perheensä kanssa ja kirjoitti passihakemukseensa menevänsä vierailemaan vanhempiensa luokse. Matka tapahtuisi Aquitania-laivalla elokuun 23.päivänä New Yorkista.


Nick Viitala meni 1910-luvulla naimisiin Minnie Alina Heusalan kanssa Wisconsinissa. He saivat vuonna 1913 Irene-tyttären, joka lähti myös mukaan Suomen-matkalle kahdeksanvuotiaana.
Viitalat elelivät Massachusettsissa päiviensä loppuun saakka. Nick työskenteli kivenhakkaajana graniittilouhoksella ja vuoden 1940 väestönlaskennassa Irene-tytär kertoi olevansa vakuutusyhtiön toimistötyöläinen, stenographer. Hän meni myöhemmin naimisiin Eric Streiferdin kanssa ja eli 90-vuotiaaksi.
Myös Matti Nikolain nuorempi veli, Verneri Aleksanteri lähti Amerikan-siirtolaiseksi. Hän kuitenkin suuntasi täysin toiselle puolelle Yhdysvaltoja, San Franciscoon.