Saarikettu, Olavi

Olavi Saarikettu juoksee Kuortaneen harjoitusleirillä vuonna 1964.

Kesti aika pitkään, ennen kuin KP-V sai kestävyysjuoksuunsa manttelinperijän Paavo Jokivirralle ja kumppaneille. Vuonna 1961 nähtiin usein Kaustisen ja Teerijärven maanteillä kuitenkin pienehkö, tavattoman keveällä askeleella juokseva nuori mies. Hän oli Olavi Saarikerttu (s. 1939), joka oli saanut harjoitteluunsa kipinän Seppo Savolaisen kannustuksesta ja huomattuaan, että menestystä oli tullut etenkin hiihdossa.

Olavi Saarikettu on kymmenlapsisen perheen vanhin. Elämä ei ollut helppoa siihen aikaan, mutta sitkeä Olavi lähti päättäväisesti kuromaan eroa maamme kestävyysjuoksun kärkeen.

Elämänsä parhaana juoksuna Olavi Saarikettu pitää Lahdessa juostua 5000 m:n aikaansa 14.52,6 Paavo Pystysen ja Eino Vallen vanavedessä 1963. Olavi muistaa valmennuspäällikkö Armas Valsteen sanoneen, että ”kyllä siitä hyvä tulee”. Rohkea juoksu, jossa hän oli johtanut puolivälissä jo sadalla metrillä, palkittiin maaotteluvalinnalla Suomen ja silloisen DDR:n eli Itä-Saksan väliseen 25 kilometrin kilpailuun.

Ottelu pidettiin Karkkilassa.  Olavi lähti taas ennakkoluulottomasti liikkeelle ja johti erässä vaiheessa jo 200 metrillä pudottaen itä-saksalaiset kyydistä. 10 000 metrin väliaika oli 30.50. Lopussa Saarikettu joutui laskemaan ainoastaan Eino Vallen ja Paavo Pystysen edelleen. Voittajan aika 1.12.53 alkoi herättää kysymyksiä, ja rata mitattiin uudelleen. Se paljastui 1,9 km liian lyhyeksi. Joka tapauksessa mentiin lujaa, ja Olavin aika 1.13.10 jäi aikakirjoihin. Millaiseksi tulos olisi muodostunut 25 kilometrillä, on tietenkin arvoitus, mutta maratonlegenda Veikko Karvonen arvioi, että aika olisi voinut olla 1.19.30.  Suomalaiset ottivat tuossa juoksussa seitsemän ensimmäistä sijaa ja maaotteluvoiton luonnollisesti.

Näin Olavi Saarikettu oli ensimmäinen kaustislainen aikuisten maaotteluun osallistunut urheilija. Hänelle tarjottiin kilpailun jälkeen työpaikkaa instrumenttiosastolta Lohjan paperitehtaalta . Herrojen puheet kuitenkin muuttuivat nukutun yön jälkeen ja tarjolla olikin työtä autokorjaamolla. Olavi teki johtopäätökset ja palasi Kaustiselle.

Saarikettu juoksi muutamia hyviä pitkän matkan kisoja ja päihitti mm. naapuripitäjän kovat nimet Paavo Kotilan ja Jukka Koivumäen Räyringissä 5000 metrillä. Häntä jäi harmittamaan, ettei tilaisuutta maratonille koskaan tullut kunnon ollessa parhaimmillaan.  Hän oli valmennuksessaan oman onnensa seppä, ja seuraavana vuonna tulokset alkoivat hiipua.  Kiitollisuus KP-V:ta kohtaan on leimannut Olavi Saariketun mieltä urheilu-uran jälkeen. Seura palkitsi Olavi Saariketun kellolla tämän tehtyä KP-V:n ennätyksen 5000 metrillä.

Lähteet
Pekka Kivelä: Sata vuotta Oivan jalanjäjillä. Kaustisen Pohjan-Veikot 1914-2014
Olavi Saariketun haastattelu 13.12.2012
Olavi Saariketun muistiinpanot sekä kortti Tapani Toivoselle