Pikkukylän peräkamarikaupat


Hintrikin kauppa
Tastulan ensimmäistä kauppaa pitivät Tastulan Hintrekki (Tastulan Tuomaan vaarin veli) ja Peltoniemen Jussi (Juho Juhonpoika Peltoniemi). Kauppa oli Hintrekin talossa Tuomas Tastulan  nykyisen talon paikalla. Se toimi 1900-luvun alkupuolella talon porstuakamarissa. Saman talon tuvassa oli Joulun alla riisipuuro kypsymässä, kun naisasiakas tuli kauppaan. Hänelle oli puuron
hyvä haju ottanut nenään ja hän oli tokaissut harmistuneena: ”konstikos se on kriiskryynipuurua keittää, ko on kryynit issellä.” Kuvassa kauppiaspariskunta Hintrekki (1867-1937) ja Maria Tastula(1859-1936)

Armas Luomala, joka kaatui sodassa, oli Hintrekin luottomies ja toimitteli asioita Kokkolassa käydessään. Kokkolan Pohjanmaan tukkuliikkeessä oli töissä vielä 1950-luvulla jo eläkeikäinen kirjanpitäjä Eskon Liisa. Hän näytti Heimo Peltoniemelle vielä tallella olevaa Hintrekin Armakselle
antamaa muistilappua, jossa luki: ”Kun oot kaikki nämä asiat toimittannu, meet kalahalhin ja ostat kilon silakoita. Sinä sanot tietysti, että eikös paska, mutta mee kumminki.”..ja silakoita tuli.

Pertun Antin kauppa
Toista kauppaa piti Pertun Antti (Antti Tastula) Pertun mäellä, nykyisen Matti Hannilan talon tien toisella puolella. Antilla oli suora jalka ja siksi hän ei pystynyt maatöihin, mutta kauppiaan hommat onnistuivat. Antti piti kauppaa oman talonsa porstuakamarissa. Saman talon toisessa päässä
pidettiin myös koulua 3-6 luokille, koska kaikki lapset eivät mahtuneet Vintturin kouluun. Vintturilla olivat pienimmät koululaiset. Antin talon peräkamarissa asui opettajiakin. Sodan jälkeen ei koulutettuja opettajia löytynyt, vaan opettajina toimi esim ylioppilaita. Opettajista muistuu
mieleen Uusimäki, Saara Salo, Anna-Liisa Känsälä, Sirolan Liisa ja Peltoniemen Esko. Antin kauppa oli toiminnassa vielä sodan jälkeen 1940-luvulla.

Peltoniemen Heimon kauppa
Helena ja Heimo Peltoniemi menivät naimisiin v. 1938 ja perustivat kolmannen kaupan samana vuonna ”pikkutuvalle” pelimanni Kalle Tastulan tupaan. Tupa oli jäänyt tyhjilleen Kallen kuollessa 1936. Pikkutupa oli nykyisen Taito Kankaanrannan talon kohdalla tien varressa. Mökki oli
tosi pieni ja pientä oli oleminen ja eläminen kaupan kanssa samassa pikkuisessa talossa. Sodan jälkeen miehet kokoontuivat kauppaan istuskelemaan ja kertomaan sotajuttujaan. Sota-asioista jätettiin pahemmat kertomatta, koska lapset tietysti sattuivat olemaan usein kuulolla.

Helena Peltoniemi kertoi, että muutamana hyvänä puolukkasyksynä sodan jälkeen he välittivät puolukoita tukkuun ja siitä tienattiin lisäansiota. Helgen muisti kertoo, että puolukkalaatikoita oli tien varressa suuria pinoja, joitten päällä kluput hyppivät. Puolukoita vietiin kuorma-autoilla
joka päivä Kokkolaan.

Peltoniemet rakensivat uuden talon 1946 nykyiselle paikalleen (Juhani Peltoniemen talo). Kauppa siirtyi sinne ja toimi talon nykyisessä olohuoneessa n. v. 1951 saakka. Käynti oli silloin suoraan ulkoa. Samassa huoneessa oli myöhemmin Peltoniemen neulomo.

Kalaojan Vilhon kauppa

Neljättä kauppaa piti Vilho Kalaoja. Vilho aloitti kaupan pidon kioskina kesällä. Kioski oli Vesa Peltoniemen nykyisen autotallin nurkassa ja siitä muistuttaa hassulla paikalla oleva pikku ikkuna. Tästä ikkunasta myytiin kioskitavaroita, ehkäpä punaista limunaatia, tikkukaramellia tai pilliklupia
aivan kuin kauppaleikeissä. Vilho ja Iita rakensivat samaan pihaan pienen keltisen talon, jonka kahdessa huoneessa asuttiin ja sivukamarissa pidettiin kauppaa (nykyinen ”Iitan mökki”). Vilho kuoli v. 1959 ja Simo Nikula jatkoi kaupan pitoa samassa kamarissa vuoteen 1964 saakka. Anja ja Simo asuivat samassa pihassa vanhan talon puolella.

Helgen kauppa

Kanerva ja Helge Peltoniemi ostivat Simolta samasta pihapiiristä 1965 vanhemman talon (Vesa Peltoniemen perheen nykyinen talo) ja taas saman katon alla asuttiin ja kauppaa pidettiin peräkamarissa vuoteen 1971. Silloin kauppa loppui, mutta pian alkoi leirintäalueen historia baareineen. Samaan aikaan Vintturilla toimi jopa kaksikin kauppaa, Osuuskauppa ja Puumalan
Alvarin jakelu Nikolailla ja Hilinalla.

Helgen kauppa oli todellinen sekatavarakauppa. Se oli melkein aina auki, joskus iltamyöhään tai aamuvarhain jollekin tuli Nortin tuska ja sitä piti saada. Pohjanmaan auto toi tavaroita ja joskus käytiin Kokkolan tukussakin, vaikka omaa autoa ei heti ollutkaan. Maksut laskettiin puotipaperin
nurkkaan. Jos ostajalla ei sattunut rahaa olemaan, maksut kirjattiin vastakirjaan. Maksettiin sitten kun jaksettiin.

Jauhot, ryynit ja sokerit pussitettiin ja punnittiin kaupassa paperipusseihin kippaavista laareista ja  kahvinpavut jauhettiin. Karamellit taas toisinpäin, irtokarkkeja ei ollut vaan ”eläkeläisten yskänpastillit” ja Petkutukset (Pectus) olivat valmiissa pusseissa. Lakeripötkyn hinta oli aina
5 penniä ja kun hintapaineet olivat kovat, niin lakeritehdas joutui lyhentämään pötkyä. Sitten tämäkin homma tuli tiensä päähän ja ilmestyi mainos: ”Sen lyhyemmäski se ei enää tule”. Pötky palasi entisiin mittoihinsa ja hinta nousi.


Olihan kylmäkalustekin – jääkaappi ja siellä sianlihaa, teemakkaraa ja metrilenkkiä. Hiiva ja suuta olivat tärkeitä. Hiiva palottiin karhulangalla ”10 pennin hiivapaloiksi”, mutta joskus sitä ostettiin lehmille puolen kilon köntteinäkin. Pulla ja leipä tulivat kauppaan: Timosen ruislimppu,
nisupossut ja porstonkakku (Bostonkakku). Lipiäkivi oli jo poistunut ja ”Supernova” pesupulveri tullut tilalle, astiat  tiskattiin Pore-saippualla, jota saa vielä nykyisinkin. Lattialla oli Miranol-maalipurkkeja ja nauloja. Ulkovarastosta myytiin apulantaa ja öljyä öljykaminoihin Joskus kysyttiin klaaperisuolaa (glaubersuolaa lehmille), pikilankaa ja painelaukkuja (väripusseja villalankojen värjäykseen).

Juttu on Kaustislaisessa tarina-arkussa 1. osassa s. 156



Muistelijoina

Kanerva ja Helge Peltoniemi