Maria Kristiina Paavola lähti vain 16-vuotiaana Amerikkaan ensimmäistä kertaa. Hän haki passin heti 16 ikävuoden kohdalla, lokakuussa 1900, ja matkusti Liverpoolin kautta Bostoniin 4.10.1900 ja sieltä Fitchburgiin. Kontaktikseen hän mainitsi sisarensa Ruusa Paavolan Fitchburgissa. Isä Juho Heikki oli kuollut alkuvuodesta ja lähtö Amerikkaan saattoi olla Kristiinalle paras vaihtoehto pärjätä, sillä äiti Maija Liisa oli menehtynyt jo 1887.
Kristiina palasi pian Suomeen ja meni alahärmäläisen Juho Perämäen kanssa naimisiin vuonna 1903. Pariskunta asettui Välikannukseen, jossa heille syntyi kuusi lasta. Tauno ja Arvo menehtyivät pikkulapsina ja Tyyne vain kymmenvuotiaana 1915. Nuorimman lapsen, Hellinin synnyttyä 1920, perhe muutti yhdessä Amerikkaan, 1909 syntyneen pojan, Toivon, ja 1910 syntyneen tyttären, Taimin kanssa. Laiva oli Aquitania ja se lähti Southamptonista 11.8.1923.
Fitchburg oli Kristiinalle tuttu paikka ja perhe muutti sinne. Sukunimi lyheni Perämäestä muotoon Hill. Juho Perämäki työskenteli Iver Johnson’s Arms and Cycle Worksissa poraajana: yritys valmisti nimensä mukaisesti aseita ja kaksipyöräisiä kulkupelejä.
1920-luku päättyi surullisissa merkeissä, sillä tytär Taimi menehtyi tuberkuloosiin vain 18-vuotiaana 1929. Vuonna 1930 poika Toivo meni naimisiin Thelma Saimi Laukkasen kanssa. Hellin, eli Helen Hill meni vuonna 1939 naimisiin Eugene Everett Niemen kanssa, joka oli kaustislaisen maanviljelijä Kasper Hautaniemen poika. Juho Perämäki kuoli vuonna 1937 lyhyen sairauden jälkeen.
Muistokirjoituksen mukaan Maria Kristiinan kotikielenä säilyi suomi. Hän menehtyi 84-vuotiaana Fitchburgissa, asuttuaan siellä 45 vuotta. Avauskuvassa hän on tytär Hellinin ja tämän lasten kanssa.