Kaustislainen, ensimmäisen maailmansodan aikaan Yhdysvaltain armeijassa palvellut Juho Kristian, eli John K. Luoma menehtyi vuonna 1938 veteraanisairaalassa Portlandissa. John Luoma kuitenkin mainitaan väestönlaskentatiedoissa vaimonsa Edithin kanssa vuonna 1950, sekä Edithin kuolinilmoituksessa kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Mistä mahtoi olla kyse?
Juho ei tullut rajan takaa takaisin elävien kirjoihin. Hänen leskensä Edith Luoma, entinen Tikkanen vain meni toisen, Minnesotassa joulukuussa 1892 syntyneen John Luoman kanssa naimisiin Portlandissa vuonna 1942: siinäpä syy hämmennykseen, varsinkin kun pojat Reino ja Lauri mainitaan sekä Juhon kansalaisuuspapereissa vuonna 1921 että Edithin kuolinilmoituksessa 1971. Jälkimmäisessä olikin kyseessä poikien samanniminen, Amerikassa syntynyt isäpuoli. Hän menehtyi Portlandissa syyskuussa 1977.

Alkuperäinen Juho Kristian Luoma syntyi Kaustisella 1889 ja muutti Yhdysvaltoihin parikymppisenä, haettuaan passin 20.09.1910. Hän ilmoittaa kansalaisuuspapereissaan saapuneensa New Yorkiin 9.10.1910 Ledric-aluksella, mutta nimi lienee ollut oikeammin Cedric. Juho palveli Yhdysvaltain armeijassa vapusta 1918 vuodenvaihteeseen asti ja sai siitä asianmukaiset veteraanikorvaukset, tuolloisessa rahassa $150.
Juhon siirtolaiseksi lähteneitä sisaruksia olivat Matti Evald Luoma (1895-1961) ja Cecilia Paasiala (1898-1971), jotka hekin lähtivät länsirannikolle. Matti mainitaan Juhon kuolintiedossa sanomalehdessä vuonna 1938.