Jalmari Penttilä taisteli Yhdysvaltain armeijan joukoissa ensimmäisessä maailmansodassa. Hän oli lähtenyt Amerikkaan vuonna 1912, velipuolensa Oskari Penttilän luokse Montanan Red Lodgeen. Maahan hän tuli Kanadan kautta syyskuussa 1912. 1910-luku sujui Jalmarilta kaivos- ja maanviljelyhommissa Robertsissa, mutta syksyllä 1918 hänet kutsuttiin sotaväkeen.
Jalmari lähti Ranskaan samaan aikaan kuin moni muukin Montanan siirtolainen, kuten hänen tuttavansa Emil Sylvester Warila. Kuvassa Jalmari on Emilin veljen Aloe Matt Warilan kanssa. Toisin kuin Emil, Jalmari selvisi sodasta; erityiseen tiukkaan paikkaan hän joutui 77. divisioonan jäädessä saarroksiin viikon ajaksi Argonnen metsissä. 77. divisioonan 554 miehestä miltei kaksisataa menehtyi ja 150 otettiin saksalaisten vangiksi. Jalmari oli yksi näistä noin kahdestasadasta ”Kadonneen pataljoonan” hengissä selvinneistä miehistä, ja kertoman mukaan heidät pelasti yksi ainokainen kirjekyyhky, joka kertoi miesten olleen saarroksissa ja vaarassa tulla omien ampumiksi.
Sodan jälkeen Jalmari palasi Butteen, mutta kohtalo oli hänelle armoton. Joulukuussa 1926 pidettyjen juhlien aikana Jalmari astui ulos Suomi-haalin etuovesta ja palasi myöhemmin sisään mukiloituna, kömpien sänkyyn. Tuntematon päällekävijä oli kaatanut hänet metallista kaidetta vasten, ja sairaalaan aamulla viety Jalmari menehtyi enää tajuihinsa tulematta. Päävamma oli ollut niin vakava. Asiaa tutkittiin, mutta hyökkääjää ei koskaan saatu kiinni. Paikallisten lasten antama todistus ”ruotsalaista” solvanneesta päällekävijästä osoittautui poliisin selvittelyissä keksityksi. Jalmarin henkivakuutuksesta käytiin Buttessa pitkä vääntö, sillä ensin oli epäselvää maksettaisiinko se hänen veljelleen, Oscarille vai Suomessa asuneelle äidille. Aikanaan tuo veteraanijärjestön maksama summa laitettiin puoliksi.