Helsingin Sporttiklubi järjesti ensimmäiset mäenlaskukilpailut Katajanokan kallioilla 9.3.1886. Pisin hyppy kantoi 5,8 metriä, ja voittajana oli norjalainen insinööri Christian Nielsen. Mäenlasku oli saanut alkunsa Norjan Telemarkissa jo paljon aiemmin, ja siellä oli järjestetty kilpailuja vuodesta 1879.
Suomen ensimmäiset piirustusten mukaan rakennetut hyppyrimäet valmistuivat Helsingin Alppilaan ja Kajaaniin. Rakennettu hyppyrimäki ei sen sijaan ollut vielä pystyssä Kaustisen Finninkalliolla, jonne Kokkola-lehdessä kutsuttiin maaliskuussa 1899 laskijoita seuraavalla ilmoituksella: ”Mäenlaskukilpailu toimeenpannaan Kaustisella ensi lauantaina. Kokoonnutaan kirkolle klo 6 aamulla. Torvisoittokunta on mukana.”
Tiedossa ei ole, millaisesta tapahtumasta loppujen lopuksi oli kyse. Toki Kaustisella oli jo hiihdetty kilpaa siihen aikaan (Köyhäjoella ensimmäiset kilpailut 1898), mutta torvisoittokunnan läsnäolo saattaisi kertoa enemmänkin laskiaisriehan tyyppisestä ilonpidosta!
Kaustisen kalliomaastot aivan kirkonkylän kupeessa houkuttelivat toki nuoria miehiä kokeilemaan rohkeuttaan. Arvellaan, että Finninkallion ensimmäisen hyppyrimäki olisi rakennettu jo 1914. Se lienee ollut kuitenkin ns. lumihyppyri. Joka tapauksessa 1917 perustettu Suojeluskunta rakensi samalle paikalle hyppyrimäen 1934, kun järjestön muukin urheilutoiminta oli vilkastumassa.
Suojeluskunnan mäkeä jouduttiin korjaamaan moneen otteeseen. 1930-luvulla Kaustisella huomattiin mäenlaskun vetovoima, olihan laji tullut tutuksi Lake Placidin olympiakisoissa 1932, joskin norjalaisten ja ennen muuta Birger Ruudin ansiosta.
Pohjan-Veikot pyysi 1936 Suojeluskunnalta mäkeä vuokrattavaksi lupaamalla hoitaa alamäen tasauksen. Kaustisen kisojen yhteyteen saatiin silloin mäenlaskunäytös, ja E. Hiltunen saapui Jyväskylästä tekemään näytöshyppyjä. Paikalla oli 430 katsojaa, mikä oli todella paljon ja osoitti lajin kiinnostavan kaustislaisia.
Seuraavana vuonna KP-V yritti löytää norjalaisen valmentajan pitämään mäkihyppääjille koulutusta, mutta joutui tyytymään O. Manniseen, joka tuli Jyväskylästä. Seura hankki mäkisukset yhdessä suojeluskunnan kanssa. Vuonna 1939 oli ohjaajana puolestaan Oiva Valonen, ja kurssin päätteeksi pidettiin kisat.
Kaustisen omista nuorukaisista mäkihyppyä harrastivat Vilho Penttilä, Yrjö Isokangas, Aarne Varila, Tapani Toivonen, Unto Peltoniemi, Jouko ja Timo Paavola, Terho, Teemu ja Tuomo Pesola sekä Esa Virkkala. Mäestä laskivat myös lahtelaiset Leo Laakso, Lauri Valonen ja muistitiedon mukaan runsaan 20 metrin ennätysleiskautusta hallussaan pitänyt Puijon Seppo Pelli.
Finninkallion hyppyrin profiilia ja alastuloa jouduttiin parantamaan usein, ja rakennuspuutavarakin tuppasi lahoamaan. Ongelmana oli mm. se, että hyppyripöydän jälkeen oli melko pitkä tasainen osuus ennen kuin hyppääjä pääsi jyrkemmälle osuudelle. Tämä aiheutti jalkakipuja ja kaatumisia.
Finninkallion mäki ei ollut enää hyppykunnossa sotien jälkeen. Mäkiurheilu lähes kuoli Kaustisella, mutta sinnikkäinä harrastajina Jouko Paavola ja Esa Virkkala jatkoivat kilpailuihin osallistumista. Jouko Paavola olikin moninkertainen piirin mestari yhdistetyssä 1950-luvulla. Hän osallistui myös joihinkin suurempiin kisoihin ja päihitti kerran yhdistetyn SM-mitalimiehen Esko Jussilan. Esa Virkkala herätti kotiseutuhenkisiä tunteita Kokkolan Kisojen mäkikilpailuissa, joita Kaustiseltakin paljon käytiin katsomassa 1950-luvulla.
Nuorukaiset järjestivät Finninkalliolla kisoja lumihyppyristä 50-luvun puolivälissä. Matti Pietikäisen ja Antti Hyvärisen uroteot arvokilpailuissa innostivat paljon. Niinpä Huntuksenkalliolle saakka tehtiin lumihyppyri, jossa käytettiin mäkisuksia ja hypättiin 14-15 metriä.
Uusi uljas hyppyrimäki alkoi kangastella seuran puuhamiesten silmissä 1950-luvun puolivälissä. Jonkinlainen tukkikeräys hanketta varten oli saatu aikaan, mutta jossain vaiheessa seuran johtokunta joutui kirjaamaan pöytäkirjaan, että ”KPV ei ole alulle pannut virallisesti eikä ottanut hoitaakseen tukkikeräystä hiihtomäkeä varten, niin johtokunta päätti suorittaa keräyksen koska keräyksen alulle pannut mäkitoimikunta ei sitä tehnyt.”
Johtokunta nimesi toimikunnan ja sen puheenjohtajaksi Tapani Toivosen, jonka tehtäväksi tuli ottaa yhteyttä kuorma-autoilijoihin ja pyytää näitä hoitamaan tukkien kuljetukset. Puutavara myytiin Kaustisen Sähkö, Saha ja Mylly Oy:lle.
Kesäkuussa 1956 uuden hyppyrimäen rakentamishankkeeseen ryhdyttiin uudelleen ja virallisesti. KP-V valitsi Veikko Kivelän ja Taito Virkkalan viemään asiaa eteenpäin. Syyskuussa jatkettiin hyppyrimäen tonttiselvitystä. Olavi Vintturi ehdotti hiihtomäen rakentamista ja samalla hänen mielestään tuli kehittää Kaustiselle hiihtokeskusta (20.6.1957). Seura päätti pyytää Hiihtoliitolta asiantuntijaa paikan päälle tutustumaan suunnitelmiin ja katsoi, että edellytykset ovat suotuisat. Uusi paikka päätettiin punnita, samoin Puhkionkallion mahdollinen paikka.
Tammikuussa 1958 tutustuttiin hiihtomäen rakennuspiirustuksiin, mutta veikkausvoittovaroja ei vielä päätetty hakea. Tammikuun 31. pnä päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin 30-40 metrin hiihtomäen rakentamiseksi. Paikaksi valittiin Finninkallion takana oleva Roskakallio, jolla nimellä ainakin kylän pojat kalliota tuolloin sanoivat. Maapohjan ostoa varten nimettiin toimikunta Seppo Savolaisen johdolla. Maaliskuussa päätettiin ottaa kiireellisesti yhteyttä maapohjan omistajaan Kauno Pajukankaaseen. Myös mäenlaskun 3. luokan arvostelutuomarit valittiin. Toukokuun lopulla mäkihankkeeseen tuli tauko, koska projektin hinta näytti muodostuvan liian kalliiksi.
Vuonna 1959 seuran vuosikokous hyväksyi hiihtomäen rakentamishankkeen ja päätti ostaa Kauno Pajukankaalta 250 000 markalla sitä varten hehtaarin suuruisen tontin Roskakalliolta. Pentti Kattilakoski ryhtyi vetämään toimikuntaa, johon nimitettiin 13 jäsentä. Nämä lupautuivat tontin oston takaajiksi pankkilainaa vastaan. Samalla päätettiin anoa veikkausvoittovaroja 1,25 miljoonaa. Kunnan takuita pyydettiin miljoonan markan lainalle.
Kesällä 1959 saatiin veikkausvoittovaroja 0,5 miljoonaa, josta 300 000 markkaa sijoitettiin Köyhäjoelle tehtävään urheilukenttään ja loppuosa hiihtomäkeen.
Mäkitoimikuntaa vetämään asettui nyt 1960 Pauli Känsälä. Jo seuraavassa kokouksessa anottiin veikkausvoittovaroja mäkeä varten miljoona markkaa. Marraskuussa tehtiin uusi anomus veikkausvoittovarojen anomiseksi: Köyhäjoen kenttään ja hiihtomäkeen haettiin molempiin miljoona markkaa.
Lainan ottamiseksi hiihtomäkeä varten keskusteltiin vuosikokouksessa ja mäkitoimikunta sai valtuudet asian hoitamiseksi. Helmikuussa valtuutettiin mäkitoimikunta ja sen erikseen valittu työvaliokunta pyytämään tarjouksia hiihtomäen rakentamiseksi.
Kesäkuussa mäkisuunnitelmia jatkettiin 38,5 metrin pohjalta, mutta ”mäessä voitaisiin kuitenkin tehdä 41 metrin hyppyjä”. Mäkitoimikunta kiirehti rakennussuunnitelmia rovaniemeläiseltä arkkitehti Ole Gottlebeniltä. Urakkatarjousta päätettiin pyytää Rakennusliike Kuusisto & kumppaneilta Kauhajoelta. Kunnalta anottiin kahden miljoonan edestä lisätakuita. Lisäksi päätettiin kerätä kunnan alueelta kansalaisilta lisätakuita niin, ettei takuu nouse yli 50 000 markan henkilöä kohden.
Kesällä pidettiin seuran yleinen kokous, jossa johtokunnalle myönnettiin oikeus ottaa lainaa hiihtomäkeä varten neljään miljoonaan markkaan saakka. Lainaan sisältyi kunnan takausta yhteen miljoonaan markkaan ja yksityisten takausta kolmeen miljoonan markkaan saakka. Laina jaettiin Osuuspankin ja Säästöpankin kesken. Heinäkuisessa kokouksessa olivat läsnä Pauli Känsälä, Veikko Kivelä, Veikko Hakola, Tapani Toivonen, Matti Kentala ja Matti Varila.
Marraskuussa päätettiin etsiä lehti-ilmoituksella rakennusmestaria, joka voisi ottaa hiihtomäen rakennustyön urakoitavakseen. Kunnan rakennusmestarilta pyydettiin apua tarvikemäärien laskemiseen. Puutavaran hankkimisen otti vastuulleen Veikko Kivelä. Jo marraskuussa pudasjärveläinen rakennusmestari Alpo Seppänen oli Kaustisella esittelemässä arvioitaan hiihtomäen rakentamisesta ja tarjoutui tekemään urakkatarjouksen. Seppänen oli ollut rakennuttamassa kuutta mäkeä, mm. Lappeenrantaan ja Hyvinkäälle. Seura päätti hyväksyä Seppäsen tarjouksen 30.11.1961
Vuonna 1962 seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pauli Känsälä, joka oli toiminut tarmokkaasti hyppyrimäen rakentamiseksi. Hiihtomäen rakentamiseen nimitettiin talkoopäälliköksi Matti Kentala.
Seura päätti myös keskustella Kaustisen nuorisoseuran ja Kotiseutuyhdistyksen kanssa ravintolan rakentamisesta Finninkalliolle. Kotiseutuyhdistyksen kanssa päätettiin myös neuvotella KP-V:n mukaan ottamisesta musiikkijuhlien järjestelyihin. Väinö Teirikangas ja Pentti Kattilakoski lähetettiin neuvottelemaan veikkausvoittovaroista eduskunnan puhemiehen Kauno Kleemolan kanssa.
Hiihtomäen vihkiäiskilpailuja suunnittelemaan.
Mäkihankkeen velat olivat huhtikuussa kohonneet 2,052 miljoonaan, jonka rahoitus oli järjestettävä. Kunnalta pyydettiin takausta miljoonan markan lainalle. Ylimääräinen puutavara myytiin. Seura otti myös 6,5 miljoonan vakuutukset hiihtomäkeen. Tukijaosto päätti lähteä takaamaan itse hiihtomäen kahden miljoonan markan loppulainaa. Se ryhtyi järjestämään suurta kirpputoria sekä arpajaisia lisätulojen saamiseksi. Toukokuussa seuran yleinen kokous päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunta varaisi yhden markan veroäyriä kohden hiihtomäen velkojen maksamiseen.
Yleinen kokous antoi johtokunnalle valtuudet ottaa miljoonan markan laina Osuuspankilta ja kahden miljoonan Säästöpankilta kolmen vuoden maksuajalla. Tukijaosto lupasi takuut lainoille. Myös nuorisoseuran kanssa otettiin yhteistyössä tavoitteeksi kehittää kisakeskusaluetta. Tähän nuorisoseura ei kuitenkaan suostunut. Se päätti kuitenkin kerran kuukaudessa luovuttaa huvipaikat KP-V:lle ilman vuokraa.
Veikkausvoittovaroja anottiin kaksi miljoonaa markkaa.
Heinäkuussa kerättiin takaajien nimet pankeille lainojen nostamiseksi. Osuuspankki oli lopulta luvannut miljoonan ja neuvottelut Säästöpankin kanssa olivat vielä kesken vastaavansuuruisesta lainasta.
Lokakuussa anottiin kunnalta 150 000 markan toiminta-avustusta ja lisäksi 50 000 mk kentän kunnostamiseen. Veikkausvoittovaroja oli saatu 0,5 miljoonaa, josta maksettiin ensin vekselivelat pois ja lopuilla lyhennettiin Påras Oy:n ja Saha ja Höylä Oy:n velkoja.
Joulukuussa 1962 Pauli Känsälä selosti hiihtomäen tilannetta. Kokonaiskustannukset olivat kohonneet 7,250 000 miljoonaan ja lainoja oli siihen käytetty 5,25 miljoonaa. Veikkausvoittovaroja oli saatu 1,9 miljoonaa. Maksamattomia laskuja oli 600 000 mk. Kokous antoi valtuudet ottaa 600 000 markan vekselin.
Hiihtomäen alamäki vaati vielä ruoppausta, mihin palkattiin työnjohtaja hoitamaan asiaa.
Mäen vihkiäiskilpailuja suunniteltiin tammikuun lopulle. Päätettiin hankkia Lahdesta mäkimiehiä kilpailuun. Hankittiin seuralle myös kahdet mäkisukset. Aivan joulukuun lopussa jouduttiin siirtämään mäen vihkiäiskilpailut maaliskuun 31. päivään, koska rakennustyöt olivat viivästyneet.
Kaustisen kisoihin 31.3.1963 ryhdyttiin innokkaasti hankkimaan nimekkäitä osallistujia. Toimikuntaan nimettiin Veikko Kivelä (pj), Sulo Peltoniemi, Tapani Toivonen, Taito Virkkala, Teemu Pesola ja Erkki Harju. Päätettiin pyytää hiihtoon Veikko Hakulinen, Huhtalan veljekset Eino ja Väinö, Vetelin Hannu Taipale ja Lahdesta 4-5 mäkimiestä, joista ”yhden tuli olla hyvä”. Myös muu organisaatio nimettiin, kyseessä oli siihen saakka kaikkien aikojen suurin urheilutapahtuma Kaustisella ja järjestelytehtävissä oli toista sataa vapaaehtoista.
Hiihtomäkeen tarvittavat lainat päätyivät 50 000 markkaan (huomattavaa on, Suomen markka oli vuoden alussa muutettu niin, että leikattiin kaksi nollaa pois), josta Kaustisen Osuuskassasta saatiin 29 000 ja Säästöpankista 21 000 mk:n lainat. Påras Sahan vekseli 5112 mk maksettiin pois. Kunta ilmoitti 23.2, että se ottaa huolekseen kokonaan miljoonan markan (10 000 mk vuoden 1963 rahassa) lainan.
Huhtikuussa johtokunta kokoontui tyytyväisenä hiihtomäen vihkiäiskilpailujen onnistuttua hyvin. Niinpä Kunnan sähkölaitokselta pyydettiin lahjoitusta, että tämä lahjoittaisi nykyiselle hiihtokeskusalueelle tehdyt sähköistystyöt ja tarveaineet. Hiihtoalueen kehittämistä varten ryhdyttiin suunnittelemaan opettaja Matti Varilan johdolla. Esko Toivoselle annettiin valtuudet neuvotella asemakaavasta asiantuntijoiden kanssa.
Veikkausvoittovaroja saatiin ja niillä maksettiin Osuuskassan miljoonan markan (10 000 mk) laina.
Kaustisen Osuuskassan tuolloinen johtaja Alpo Salonen on kertonut, miten laina oli huolettanut häntä aluksi kovasti. Pankkitarkastajat olivat pelotelleet, että liki 300 henkilön takaukset ovat periaatteessa vakuudettomat. Tosin takaajat olivat sitoutuneet siihen, että mikäli KP-V ei pysty lainaa maksamaan takaisin, jokainen takaaja maksaa 300 markkaa seuran tilille ja laina hoidetaan näin pois.
Ensimmäiset Kaustisen kisat onnistuivat erinomaisesti, ja seura päätti lyhentää molempien rahalaitosten velkoja yhteensä 5000 markalla. Ounasvaaran Ensio Hyytiä sai kunnian hypätä vihkiäishypyn, koska oli samana vuonna ollut Suomen mestari. Olihan Hyytiä ollut myös yllättäen Lahden MM-kisoissa 1958 hopealla. Kaustisen kilpailussa mies esiintyi kuitenkin vaatimattomasti tulevan olympiavoittajan Veikko Kankkosen voittaessa ylivoimaisesti. Vihkiäispuheen piti eduskunnan puhemies Kauno Kleemola, joka ei enää jaksanut nousta alamäen ylätasanteelle vaan piti puheensa tuomaritornin välitasanteelta.
Vihkiäiskisojen käsiohjelma kertoo hyvin kiitollisuudesta, jota kaustislaiset osoittivat Kleemolalle. ”Puhemies Kleemolan henkilökohtainen tuki on ollut varauksetta käytettävissämme ja vain sen tuen avulla olemme selvinneet monista ylivoimaisilta näyttäneistä vaikeuksista sekä kilpailujen järjestelykysymyksissä että myös taloudellisissa vaikeuksissa.”
Joukon ja Jylhän mäet kohosivat
Tammikuussa 1964 hankittiin kioski Pentti Timoselta ja kustannettiin Jouko Paavolan rakentamaan harjoitusmäkeen valot. Paavola oli itse rakentanut jokirantaan omalle tontilleen pienen harjoitusmäen, jossa hypättiin toista kymmentä metriä. Ennätyshyppy kantoi 17 metriin. Mäki oli profiililtaan erinomainen ja kävi mainiosti poikien ensimmäiseksi harjoitusmäeksi. Joukon mäki koki huippuhetkensä, kun siinä järjestettiin Hopeasompa-kisat. Mukana oli noin 20 poikaa, mutta parhaimmillaan kisoissa oli jopa 50 poikaa.
Myös Jylhään rakennettiin jo 1964 mäki, jossa voitiin hypätä lähes 30 metrin hyppyjä. Takana oli Yrjö Isokangas, joka tällä tavoin kannusti nuoria lajin pariin. Jylhäläisillä riitti energiaa oman mäen rakentamiseen, vaikka he olivat olleet suurella joukolla takaamassa kirkonkylän mäkeen otettuja velkoja.
Jylhän mäki sijaitsi Timosenharjulla. Kyläläiset hankkivat talkoilla neljättä sataa tukkia ja rahaa hankkeeseen meni liki 100 000 vanhaa markkaa. Parhaimmillaan talkoolaisia oli mäkeä rakentamassa lähes 30, joista aktiivisimmat olivat Yrjö Isokankaan ohella Paavo ja Tuure Isokangas sekä Kalervo Harjukoski ja Taito Timonen.
Mäen piirustukset olivat paljolti Yrjö Isokankaan aivoituksissa, olihan mies itsekin hypännyt Kaustisen vanhasta mäestä 30-luvulla. Ennen mäen valmistumista puuhamiehet kaavailivat, että Jylhässä voitaisiin hypätä jopa 35 metrin hyppyjä ja mäki olisi siten Keski-Pohjanmaan toiseksi suurin kooltaan. Mäki laski kohti Köyhäjoen uomaa ja niinpä rakentajat joutuivat jopa perkaamaan hieman jokea saadakseen alastulon sopivaksi. Jopa 70 autokuormaa maata ajettiin alamäen profiilin muotoilemiseksi.
Mäkiennätys Jylhässä jäi kälviäläisen Kalevi Mattilan nimiin, 25 metriä. Tämä olikin selvästi kriittisen pisteen ylitys, sillä aikalaisten muistin mukaan pidempi hyppy olisi vienyt jo tasaiselle. Olli Järvelä muistelee, että hyppyrimäki jouduttiin purkamaan 1980-luvun alussa, koska se alkoi olla vaarallisessa kunnossa. Osia mäestä käytettiin myöhemmin kylätalon rakennustarpeina. Mäki oli kuitenkin suosittu ja sopivan kokoinen. Siinä kävivät hyppäämässä myös kirkonkylän pojat Matti Nikulan johdolla sekä oman kylän Olavi Puumala, Teuvo Isokangas, Olavi Päivärinta, Ahti Harjukoski ja Hannu Jylhä.
Kuriositeettina mainitaan kaustislaisissa tarinoissa myös Pajuojan mäki Köyhäjoella. Hupaisa urheiluseurakin Pajuojan pojilla oli: Sääsken Jänne. Erään pojan loukattua hyppyrimäessä jalkansa harmistunut isä kaatoi mäen. Harrastus loppui siihen.
Mäenlaskun parissa oli kymmeniä poikia 1970-luvulle tultaessa ja KP-V hallitsi kaikin puolin lajia yhdistetty mukaan lukien. Harjoittelutilannetta kohentamaan ison mäen kupeeseen rakennettiin vielä pikkumäki, johon aina kekseliäs puuhamies Matti Nikula viritti eräänlaisen kuivaharjoitteluun sopivan hyppypaikan. Pikkumäki oli tarpeellinen, kun KP-V sai järjestettäväkseen Hopeasomman loppukilpailun mäkikilpailut. Tuolloin myös ison mäen profiilia oli muutettava modernimmaksi.
Hyppyrimäen kunnostus tehtiin Kaustisella aina talkoilla. Usein tilanne oli lumen saannin ja sen mäessä pysymisen suhteen kriittinen, sillä lumen tekemiseksi saati säilömiseksi ei ollut tekniikkaa. Joskus kisoja jouduttiin lumipulan takia kokonaan peruuttamaan, vaikka asia oli raskas mäen kunnosta huolehtiville. Matti Nikula etunenässä ja myöhemmin Erkki Ahtiainen tekivät mäen kuntoon saattamiseksi usein ympäripyöreitä vuorokausia.
Kaustisen hyppyrimäessä hypättiin lähes 25 vuoden aikana uljaita hyppyjä, joista vastasivat tuo ajan maineikkaimmat mäkihyppääjät. KP-V:n kunnianhimoiset puuhamiehet haaveilivat alusta saakka 50 metrin hypyistä, vaikka virallisissa papereissa puhuttiin aluksi vaatimattomammista tavoitteista. Kaikissa tapauksissa tavoitteena oli rakentaa Pohjanmaan suurin mäki, kenties samanveroinen Vöyrissä olevan mäen rinnalle.
Kun sitten vihkiäiskilpailuissa (31.3.1963) jopa Veikko Kankkonen jäi voitostaan huolimatta 42,5 metriin, mäkeä oli korjattava. Pulmana oli se, että alamäki loppui liian lyhyeen ja hyvällä kelillä hypyt saattoivat olla vaarallisia. Ylämäen lähtölavat olivat hankalat käyttää ja pahimmillaan vauhtia hidastamaan jouduttiin käyttämään räsymattoja! Tähän liittyi eräs uhkaava tilanne, kun Jyväskylän Seppo Reijonen takertui mattoon vauhtiin tornista ponnistaessaan. Mies kuitenkin kipusi ylös saman tien ja hyppäsipä vielä hyvän hypyn. Kankkonen itsekin joutui vuonna 1965 sairaalaan kaaduttuaan ylipitkän hyppynsä.
Alamonttua ruopattiin lisää ja sen profiili saatiin paremmaksi. Sen lisäksi tarvittiin vähän oveluutta. Hiihtojaoston puheenjohtajan hiljaisella tuella muutama innokas (tämän tarinan kirjoittaja mukaan lukien) nuorukainen ”mittasi” pituusmerkit uudelleen ja kas kummaa, vuonna 1968 ylitettiin 50 metriä, kun Anatoli Jegljanov pamautti 52 metriä!
Vuonna 1988 mäkeä uusittiin viimeisen kerran. Vuonna 1986 KP-V oli myynyt hyppyrin maa-alueineen Kaustisen kunnalle 22 000 markalla. Kunta haki puolestaan valtion liikuntaneuvostolta avustusta Kaustisen mäen korjaamiseen ja profiilin muutokseen ja saikin sitä runsaat 200 000 markkaa. Mäkeä korjattiin niin, että lentorata oli matalampi ja hypyt turvallisempia. Ihan hetkessä tämä kaikki ei onnistunut, ja mm. Erkki Ahtiainen muistaa kaatuneensa pahasti ensimmäisessä koehypyssään. Sivuristiside meni poikki ja Erkin jalka oli kipsissä kuusi viikkoa.
Pioneerit tulevat…
Vuonna 1989 Kaustisen mäkikilpailu oli vielä tarkoitus järjestää, mutta sää oli niin mahdoton, ettei lumia saatu enää pysymään kisapäivään saakka mäessä. Mäenlaskun kansainvälinen kilpailutoiminta oli vienyt kaikki mahdollisuudet saada huippunimiä pieniin mäkiin kesken kilpailuruljanssin.
Vielä 1990-luvulla mäkitoimintaa viriteltiin uudelleen. Vuonna 1997 pidettiin mäessä viimeisiksi jääneet kilpailut, vaikka huippuja ei paikalle saatukaan. Väkeä oli kuitenkin muutamia satoja. Viimeisin hyppy Kaustisen mäestä tehtiin 1998, tekijänä todennäköisesti oli Erkki Ahtiainen, joka itse on hieman epävarma tuosta historiallisesta tapahtumasta.
Puhkionkallion rinteessä peuhanneet laskettelijat testasivat Tapio Varilan johdolla taitojansa muutaman kerran laskettelusuksillaan Kaustisen mäestä, kun mäkimiehiä ei enää ollut.
Veteraanihyppääjät tutkivat ajatusta herättää mäki eloon vielä 2006, koska tälle hyppääjäryhmälle Kaustisen hyppyri oli aivan sopiva. Syksyllä 2006 mäen tornin kolmen pitkän runkotolpan havaittiin hieman notkahtaneen. Paikallinen yrittäjä oli valmistautunut asiantilan korjaamiseen, mutta kunnan tekninen lautakunta päätti nopeasti varata pioneerit kaatamaan hyppyri nurin, koska piti sitä vaarallisena.
Räjäytysaika yritettiin pitää salassa, mutta tieto kuitenkin levisi huhuna kaustislaisten keskuuteen. Töllistelijöitä oli satamäärin. Räjäytystä odotellessa moni kertasi hyppyrimäkeen liittynyttä kaustislaista historiaa. ”Eipä ollut kyynelkään kaukana siinä vaiheessa, kun torni alas ammuttiin”, muisteli Erkki Ahtiainen jälkeenpäin.
Alastulo-osa jäi joksikin aikaa vielä jaloilleen, mutta lopulta sekin räjäytettiin vuonna 2012, parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen.
Kaustisen mäen ennätykseksi jäi 54 metriä ja sen jakoivat Lahden Pentti Kokkonen (1979) ja Matti Nykänen (1984). KP-V:n omista hyppääjistä ennätys jäi Erkki Ahtiaiselle, 47,5 m (1986).
Kaustisen hyppyrimäen yläosa räjäytettiin alas 2.9.2006.
Alastulorakennelmaa yritettiin räjäyttää 9.10.2012 ensi kerran ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen lopullisesti 10.10.2012.
Pekka Kivelä, muokannut 4.1.2018
Lähteet
KP-V:n arkisto
Keskipohjanmaa
Erkki Ahtiaisen haastattelu
Kaustisen hyppyrimäen vihkiäiset 31.3.1963 ja Ensio Hyytiän vihkiäishyppy https://www.youtube.com/watch?v=5_YxsUQXu8M
Kaustisen mäen räjäytykset Youtube-palvelussa: