View Post

Leila Kaustisen neljäkymmentä vuotta kunnantoimistossa

Kun vuoden 1957 marraskuun ensimmäisenä päivänä istuin Kaustisen kunnantoimiston työpöydän ääreen, oli toimistossa työssä kolme henkilöä, kunnansihteeri, kirjanpitäjä ja toimistoapulainen. Minut oli valittu toimistoapulaiseksi, kun edeltäjäni lähti Ruotsiin töihin. Toimistossa oli ensimmäisinä töinäni kirjoittaa maatalousmiljardin osto-osoituksia maanviljelijöille ja tehdä niistä luetteloita. Kaikki kirjoitettiin käsin ja osto-osoitukset monena kappaleena kalkkeripaperia käyttäen. Myös kotivoin tekemiskorvaukset kirjoitettiin ja käsiteltiin neljännesvuosittain. Muistan, että minua …

View Post

Maaottelumarssi 1941

Toukokuussa 2021 tuli kuluneeksi 80 vuotta maaottelumarssista Ruotsia vastaan. Tuo tapahtuma ajoittui välirauhan aikaan. Puolitoista miljoonaa suomalaista suoritti osuutensa esikuvinaan presidenttimme Risto Ryti sekä tunnettu urheilumies Lauri ”Tahko” Pihkala, Suomen pesäpallon isä. Kaustinen oli innokkaasti mukana. Maaottelumarssin järjestäjinä olivat suojeluskunta ja lottajärjestö marttojen ja Pohjan-Veikkojen ohella. Urheilu oli ollut talvisodan takia täysin lamassa. Välirauha antoi toivoa asioiden muuttumisesta, joskin optimismi …

Moukarikarnevaalien historiaa kirjaksi

Keväällä 2018 käynnistyi Kaustisen moukarikarnevaaleilla kehittämishanke. Samalla karnevaalitoimikunnan kokouksessa Lalle Brobergin aloitteesta syntyi ajatus tehdä kirja karnevaalien historiasta. Toukokuussa 2019 valmistuneen kirjan lähtökohtana on ollut arkistomateriaali, jonka Kaisu Nikula oli koonnut Kaustisen moukarikarnevaalien vuosina. Nuppu Laaksonen oli valinnut tähän materiaaliin tekstit lähinnä Keskipohjanmaa lehdessä olleista artikkeleista. Mikko Laaksonen oli apuna kokonaisuutta rakennettaessa. Matti Peltoniemi oli tässä työssä ollut mukana asiantuntijana …

Moukarikarnevaalien juuret Kaustisella

Kaustislaisen moukarinheiton historiaa tutkittaessa voidaan palata aivan 1960-luvun alkuun, jolloin seuran toiminta oli muutenkin varsin vilkasta. Tuolloin Heino Hanhikoski ja Arto Kaustinen heittivät miesten moukaria yli 40 metriä (Heino 48,07 ja Arto 40,05) ja nappasivat palkintoja piirin kisoissa. Taustalla oli Pauli Kaustisen vuonna 1940 heittämä pitäjän kärkitulos 38,21. Nyt siirryttiin siis uudelle kymmenluvulle. 1990-luvun alussa monipuolinen urheilumies Seppo Harju ja …

Pauli Känsälän muistoja sodasta

Vuoden 1925 alkupuolella syntyneet Suomen miehet kutsuttiin asepalvelukseen. Huhtikuussa 1943 Paavolan ja Känsälän kylältä lähtivät Erko Känsälä, Ahto Paavola, ja Pauli Känsälä. Puusillat Perhonjoesta oli alkavan tulvan takia poistettu. Piti päästä joen yli maantien varteen autokuljetukseen. Pitkärannan talon kohdalla oli joessa vielä heikko jää. Menimme siitä yli. Ojalan Matti lähti mukaan Pitkärannan talosta. Kuorma-auto odottikin jo Puumalassa maantien varressa. Autossa …